21.5.2024

Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä

Yhteiskoulun yhteisöllinen oppilashuolto 21.5.2024 klo 8

Paikalla: Heli Akonniemi-Haipus pj, Anne Luodeslampi, Mira Niemi, Heli Ahomaa, Hanna Katajamäki, Aila Joensuu, Kirsi Kuusisto ja Kati Haarala.

1. Avoin puheenvuoro jokaisen osallistujan taholta kuluneesta vuodesta. Puheenvuorot kootusti alla.

Kirsi: 8. luokkien terveystarkastukset on saatu tehtyä muutamaa oppilasta lukuunottamatta. Tarkastuksia jatketaan vielä kesäkuun ajan 7. ja 8. luokan oppilaille. Sama terveydenhoitaja jatkaa syksyllä.

Heli: Kuraattori on paikalla 2 päivää viikossa. Päivittäiset asiakasmäärät ovat vähentyneet hyvinvointialueelle siirtymisen myötä, koska kirjaamiset vievät paljon aikaa ja järjestelmä on vaihtunut jo kaksi kertaa. Nuorten huolena on erityisesti esiin nousseet kiusaamistapaukset ja yleinen jaksaminen koulusssa. Yhtenäiskoulussa jatkaa syksyllä kaksi kuraattoria. 

Aila: Tutkimusjonot ovat jälleen hieman kasvaneet. Huolenaiheina yleisesti nuorten mielialaongelmat. Psykologitilanne säilyy todennäköisesti entisellään eli kaksi psykologia on paikalla neljänä päivänä viikossa. 

Mira: 9. luokan haku onnistui hyvin. Kesäkuun puolivälissä selviää, miten oppilaat sijoittuvat jatko-opiskelupaikkoihin.

Hanna: Yleiskatsaus erityisopetukseen. Myllymäellä aloittaa uusi vaativan erityisen tuen ryhmä, Tupa-luokka ja Otsonkoulun pienryhmä jatkavat.  Yhtenäiskoulussa on jatkossa 2 erityisluokanopettajaa ja 2 laaja-alaista erityisopettajaa.

Heli: Erityisopetuksella on kovat paineet. Uusi lainsäädäntö astuu voimaan 1.8.2025. Tämä tarkoittaa sitä, että kolmiportainen tuki häviää ja jatkossa tehdään pelkkä erityisopetuksen arviointi yhdellä asiakirjalla. Asiakirjassa määritellään, miten tuki toteutetaan. Uudistus etenee varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Kati: Kati jatkaa edelleen vanhempaintoimikunnan edustajana  oppilashuoltokokouksissa ja välittää sieltä saatua tietoa vanhempaintoimikunnalle. Vanhempaintoimikunta on mukana ensimmisenä koulupäivänä uudessa koulussa 8.8.2024.

2. Otson Yhtenäiskoulun yhteisöllinen oppilashuoltoryhmän uusi kokoopano muodostetaan syksyllä 2024.