Hankkeen esittely

Äänekoskella on aloitettu hankerahoituksella uusi konsultoivaan ja ratkaisukeskeiseen yhteistyöhön perustuva työmuoto. Tavoitteena on antaa lisätukea koulussa todettuihin tuen tarpeisiin. Hanketyöntekijänä perusopetuksen puolella toimii erityisopettaja Eeva Summala.

Opiskeluhuoltoryhmä ilmaisee huolensa ja avuntarpeensa kasvun ja oppimisen palvelukoordinaattori Satu Tarvaiselle. Tämä yhdessä hanketyöryhmän kanssa tekee päätöksen asian etenemisestä. Jos uusi tukimuoto nähdään tarpeelliseksi ja perustelluksi sekä lisäksi työyhteisöllä ja lapsilla/nuorilla huoltajineen on halua sitoutua uudenlaiseen työskentelyyn, aloitetaan kehittämisprosessi/yhteistyö hanketyöntekijän kanssa.

Työskentely alkaa työntekijän jalkautumisella kyseisen luokan tai lapsiryhmän päivittäiseen toimintaan, jossa hän havainnoi ja toimii yhtenä ryhmän aikuisena. Tämän jakson aikana yhteistyö ryhmän omien opettajien kanssa on tiivistä ja vuorovaikutteista. Keskeistä on huomioida lapsen ja ryhmän vahvuudet ja jo toimivat asiat sekä selkiyttää asioita, joissa on muutoksen tarve.

Tämän pohjalta laaditaan toimintasuunnitelma, joka otetaan käyttöön hanketyöntekijän tuella. Toimenpidesuunnitelma mietitään yhdessä lapsen/ryhmän kanssa toimivien kanssa ja siitä tiedotetaan kaikkia mukana olevia tahoja. Opettajia tuetaan uusien toimintatapojen omaksumisessa parin, kolmen viikon ajan. Hanketyöntekijä on mukana oppitunneilla/yksikön arjessa tuon ajan ja reflektointi tilanteista on keskeisessä roolissa.

Prosessi jatkuu sovittujen toimintojen toteuttamisella yksikössä. Myös seuraavan jakson opettajat perehdytetään toimintatapoihin (yläkoulu, nivelvaiheet). Hanketyöntekijä ja tapauksessa mukana oleva opiskeluhuoltoryhmä arvioi tilannetta parin kuukauden päästä. Tuolloin voidaan miettiä tarkennuksia tai uusia toimintatapoja, mikäli muutos haluttuun suuntaan ei ole käynnistynyt.

Toiminnan pohja-ajatuksena on vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäminen positiivisen pedagogiikan keinoin. Työskentelyssä hyödynnetään uutta hyvinvointiopetuksen opetussuunnitelmaa.