Tiedotteet

CGI VESA varhaiskasvatuksen sähköinen järjestelmä

Muistakaa käydä merkitsemässä lasten hoitoajat Vesaan.
Mikäli lapsella on säännöllinen hoitoaika, voi hoitoaikoja merkitä jo pitkälle kevääseen ja muistaa käydä sitten merkitsemässä mahdolliset muutokset hyvissä ajoin. Myös vapaapäiviin tulee laittaa poissaolomerkintä - vapaalla, eli ei jätetä päiviä 'tyhjiksi'.
Hoitoajat tulee merkitä viikkoa etukäteen - esim. viikolla 10 sunnuntaihin asti, pystyy merkitsemään viikon 12 hoitoajat, viikko 11 on jo sulkeutunut. Mikäli muutoksia tulee jo suljetulle viikolle, ole yhteydessä lapsen ryhmään.
On tärkeää että hoitoajat merkitään Vesaa, sillä ohjelmasta seuraamme lasten läsnäoloja ja esim. mahdollista sijaistarvetta, mikäli henkilökunnassa poissaoloja. Mikäli lapselle ei ole ilmoitettu hoitoaikoja, emme tiedä onko lapsella hoidontarvetta. Ja tämä vaikuttaa oleellisesti henkilökunnan määrään ja sijoitteluun. Lisäksi huolehtikaa, että lupa-asiat ovat lapsen kohdalla kunnossa. :)

RYHMÄN YHTEYSTIEDOT

Varsat 
ryhmä: 050 4418 098 

VO:  Anne-Mari Paloposki 044 4352 015 (varhaiskasvatuksen apulaisjohtaja) 
Lh: Helena Koskela
Lh: Mervi Ilvesmäki
 

p. 0503831610 perhepäivähoitajien varahoito  

 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä