Tiedotteita
Teksti
ISOVANHEMPIEN PÄIVÄ 24.10.2025
vietämme isovanhempien päivää perjantaina 24.10.2025
kello 9 - 11 välisenä aikana.
Isovanhemmat ovat tervetulleita ryhmäämme leikkimään tai tekemään muita lapsenlapsen lempijuttuja päiväkodissa yhdessä hänen kanssaan.
Vanhempainillassa puhuttuja asioita
- Sari Lintula muistutti, että pihan portit avaa ja sulkee ainoastaan aikuinen. Jokaisen on tärkeä varmistaa, että portti tulee suljetuksi. Lisäksi Vesaan on todella tärkeä ilmoittaa lapsen hoitopäivät ja myös vapaapäivät.
- Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Diana Põldma esittäytyi ja kertoi antamastaan tuesta ryhmissä. Häneen voi olla yhteydessä jos jokin asia lapsen kehityksessä mietityttää, puh. 044 4352024.
Ponien asioita
- Poneilla on erittäin vähäiset naulakkotilat lasten tavaroille ja vaatteille. Siksi toivomme, että lapselle pakataan päiväkotiin vain tarvittava määrä varavaatteita. Lapsen on myös helpompi käsitellä vaatteitaan, kun repussa on tilaa.
- Tuokaa lapselle kansio, johon keräämme kauden ajan töitä ja piirrustuksia
- Meillä on ryhmässä paljon leikkiaikaa, sillä leikki on yksi lapsen perustarpeista. Tavoitteenamme on kerran viikossa liikkua lähiympäristössä lasten kanssa. Ryhmässä on paljon tarvetta puheenkehityksen tukemiseen, harjoittelemme suun motoriikkaa mm. siirtymätilanteissa, jolloin toistoa tulee päivittäin.
- Lapsia kiinnostaa nyt valtavasti ihmiskeho ja sen osat. Olemme harjoitelleet uimapukusääntöä eli uimapuvun alle jääviin kehonosiin ei ole toisella lupa koskea. Näitä kehonosia ei myöskään esitellä muille. Lapsia on ohjeistettu tutustumaan itseensä omassa rauhassa kotona.
- Kysyimme vanhemmilta, miten he haluavat osallistua päiväkodin toimintaan sekä mikä päivässä on tärkeintä lapselle. Poissaolleille on jaettu lappu kotiin täytettäväksi.
Toivomme avointa yhteistyötä lasten parhaaksi!
Uusi kausi alkaa!
Moikka!
Syyskausi on lähtenyt käyntiin täällä Poneissa. Olemme leikkineet, laulaneet ja tutustuneet toisiimme. Ensimmäisinä viikkoina jatkamme toisiimme ja oppimisympäristöömme tutustumista. Lisäksi harjoittelemme päivärytmiä ja arjen erilaisissa tilanteissa toimimista. Päivitämme tärkeitä tapahtumia sekä ryhmän kuulumisia kuukausittain Pedanettiin (peda.net -> Ypäjä -> Varhaiskasvatus ja esiopetus -> Heporannan päiväkoti -> Ponit). Jaamme salasanan huoltajille blogiimme pian.
Leikki on lapsen tärkein tehtävä ja Poneissa huolehdimme, että leikille annetaan paljon aikaa. Sen lisäksi tänä vuonna harjoittelemme erityisesti puheen tuottamisen taitoja, äänteitä ja vuorovaikutustaitoja riimitellen, laulaen, suujumppaharjoittein, leikkien ja kirjoja lukien. Tunnetaitoja harjoitellaan yhdessä Tuikkunen-hahmon kanssa. Kaikessa oppimisessa arjen tilanteet ovat parhaita hetkiä asioiden harjoitteluun.
Kasvattajina Ponien ryhmässä toimivat varhaiskasvatuksen opettaja Johanna Vapalahti sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitajat Mervi Ilvesmäki ja Ritva Paija. Lisäksi ryhmässämme työskentelee perhepäivähoitaja/lähihoitajaopiskelija Johanna Tolvanen. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Diana Põldma on ryhmässämme kerran viikossa.
Ryhmässämme on tällä hetkellä 12 viisivuotiasta lasta. Ryhmämme toimii myös perhepäivähoidon 5-vuotiaiden varahoitopaikkana. Jakaannumme pienryhmiin tarpeen ja toiminnan mukaan.
Toivomme avointa ja sujuvaa yhteistyötä perheiden kanssa lasten parhaaksi!
Tärkeitä päivämääriä:
- to 28.8. Siinan Taikaradion konsertti Jokioisilla. Lähtö päiväkodilta klo 9.00.
- pe 29.8. Kunnan työntekijöiden tyhy-päivä. Päiväkoti sulkeutuu klo 13.00
- ma 15.9. Huoltajienilta klo 17.30. Sari Lintula aloittaa, jonka jälkeen varhaiskasvatuksen erityisopettaja Diana Põldma kertoo tuen asioista
Jatkossa pääasiallinen tiedoituskanava on Pedanet, josta tiedot tapahtumista ja ajankohtaisista asioita löytyvät. Muistakaa siis kurkistella sinne!
Terveisin, Johanna V., Mervi, Ritu ja Johanna T.