2016

Vuoden 2016 toiminta

Toimintavuonna 2016 on ohjelmassa seuraavaa:

Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan kutsumana 3-4 kertaa vuoden aikana.

Vuosikokous pidettiin ma 15.2. klo 18.30 Jokioisten Osuuspankilla. Hyväksyttiin edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös, kuultiin toiminnantarkastajien lausunto ja myönnettiin vastuuvapaus tilivelvollisille. Niin ikään hyväksyttiin kuluvalle vuodelle toimintasuunnitelma ja virkailijat.

Keliolosuhteista johtuen järjestettiin hiihtokilpailut 11.3. kävelykilpailuna kunnanviraston ja 10-tien välisellä osuudella ja kilpailun jälkeen vuorossa oli sauna ja palkintoseremonia takkahuoneella. Voittajajoukkueeksi tänä vuonna selvisi Kunta! Kaikkiaan jaloon kilpailuun osallistui 13 urhoollista.

Wappubrunssi järjestetään 1.5. klo 12 Tietotalon alakerrassa iloisella ohjelmalla, mukaan perheenjäseniä.

Matka kesäteatteriin toteutetaan kesä-heinäkuussa, mukaan perheenjäseniä.

Virkistäytymismatka keilailun tai curlingin pariin toteutetaan marras-joulukuussa.

Iloista toiminnan vuotta toivottaen!

Juha Pirkkamaa
Puheenjohtaja