Italian alkeiskurssit

Italian alkeet

Italian alkeiskursseja on lukuvuoden aikana tarjolla kaksi: Italian alkeet 1 ja Italian alkeet 2.

Tapaamisia on kerran viikossa.

Italian alkeet 1

Syksyn alkeiskurssilla opiskelu lähtee aivan alusta.

Tavoite on, että kurssin lopussa opiskelija selviää tavallisimmista matkailijan kohtaamista käytännön tilanteista italian kielellä.
Kurssi etenee kevyesti teemoittain, pääpaino puhumisella. Opittua sovelletaan heti käyttöön ja harjoitellaan Italian matkaajalle hyödyllisiä tilanteita. Aluksi opitaan tervehdykset ja itsestä kertomista, sitten piipahdetaan baarissa, ravintolassa ja ostoksilla. Teemana myös arkipäivän tekemiset ja opitaan myös kertomaan omista mieltymyksistä. Ja tietysti tutustutaan Italian maahan ja kulttuuriin! Opettajalta saa myös paljon vinkkejä itsenäiseen opiskeluun.

Italian alkeet 2 

Kevään alkeet 2 -kurssilla jatketaan siitä, mihin Alkeet 1 -kurssilla syksyn aikana on päästy. Mukaan voi tulla, jos olet jonkin verran kieltä jo oppinut ja haluat tulla aktivoimaan kielitaitoasi.  

Alussa kerrataan ja aktivoidaan jo aikaisemmin opittua. Tavoite on, että kurssin lopussa opiskelija pystyy juttelemaan ja selviää jo suhteellisen hyvin tavallisimmista käytännön tilanteista italian kielellä. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä