Kouluruokailu

Kouluruokailu

Kouluruokailu on tärkeä osa koulun opetus- ja kasvatustehtäviä. Sen ravitsemuksellinen merkitys oppilaan hyvinvoinnin, terveyden ja työtehon tärkeänä ylläpitäjänä on merkittävä. Kouluruoka on suomalaista perusruokaa, johon tuodaan vaihtelua uusilla makuelämyksillä ja teemoilla. Ateriat ovat terveellisiä, turvallisia, täysipainoisia, vaihtelevia ja monipuolisia. Ruokalistaa on tarkennettu Valtion ravitsemusneuvottelukunnan asettamien suositusten mukaiseksi. Kasvisruokaan on mahdollisuus kaikilla ruokailuun osallistuvilla eli kasvisruoka tarjotaan samasta linjastosta kuin muu ruokakin.

Jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet huomioidaan erityisruokavalioiden osalta, joihin oppilaan on toimitettava todistus ja oppilas on itse vastuussa ruokavaliostaan. Aterian täysipainoisuus riippuu viimekädessä annoksen oikeasta koostamisesta, sillä oppilaat annostelevat ruokansa itse henkilökunnan valvomana itsepalvelulinjastosta. Opettajat ja ohjaajat auttavat tarpeen mukaan. Ravitsemissuositusten mukainen lautasmalliin perustuva ja päivän ruokalistan mukainen malliateria ohjaa oppilaita koostamaan oikeanlaisen ateriakokonaisuuden.