Hanke- ja muu yhteistyö
Kehitetään yhdessä!
Opistojen välinen yhteistyö ja yhteistyö muiden toimijoiden kanssa nousee tärkeään rooliin taloudellisten leikkausten takia, kuin myös toki siksi, että opistoissa kehitetään samoja asioita. Hankerahoitetut kehittämisprojektit ovat keskeinen opistojen ostopalvelujen ja kehittämistoiminnan mahdollistaja. Kehittämisaiheena verkkokoulutuksen kehittäminen ja tämän kautta laatutyöskentely koulutuksen kehittämiseksi on ajankohtaista. Verkkokoulutukset ovat tulleet jäädäkseen osaksi kansalaisopistojen kurssitarjontaa. On aika kehittää verkkokoulutusta sisällöllisesti ja rakenteellisesti vastaamaan nykypäivän tarpeita.
Verkostojen kehittäminen ja laajentaminen on aina ajankohtaista. Verkostotoiminta lujittaa kansalaisopistojen strategista yhtenäisyyttä ja toiminnan laatua. Innostuneen ja toimivan verkoston kokoaminen kehittämisprojektin ympärille tai teeman ideointiin on tehokas kehittämismuoto. Ratkaisuna voisi olla asiantuntijoista koostuva kehittäjäverkosto verkkokoulutuksen kehittämisen tehokeinona.
Voisimme koota verkoston tänne? Kaikki halukkaat verkkokoulutuksen kehittämisesti kiinnostuneet opistojen edustajat paikalle - kokoontumisia muutaman kerran vuodessa? Ideoidaan yhdessä - vinkkaa oma ideasi verkostoitumiseen: hanna.visapaa@verkosti.fi