Kansalaisaloitetehtävä: Ylioppilaslautakunnan hyvän/erinomaisen vastauksen piirteitä

  1. Kansalaisaloite poliittisena vaikuttamiskeinona (30 p.)

7.1. Vastauksessa tuodaan esille, että Suomen perustuslaki tarjoaa tätä nykyä 50 000 äänioikeu- tetulle kansalaiselle mahdollisuuden tehdä kansalaisaloite lain säätämiseksi eduskunnalle, joka keskustelee ja äänestää aloitteesta. Kokelas pohtii kansalaisaloitetta ja sen merkitystä poliittisessa järjestelmässä tarkastelemalla sitä esimerkiksi osana suoraa demokratiaa.

7.2. Hyvässä vastauksessa tuodaan esille keskeisiä väestöryhmittäisiä eroja kansalaisaloitteiden allekirjoittamisessa, esimerkiksi että nuoremmat ikäluokat ovat aktiivisempia allekirjoittajia kuin vanhemmat, allekirjoittaminen lisääntyy koulutustason noustessa, naiset allekirjoittavat kansalaisaloitteita miehiä enemmän ja että kaupunkien ja maaseudun välillä on eroa kansa- laisaloitteiden allekirjoittamisaktiivisuudessa. Kokelas on myös pohtinut syitä eroihin jonkin ?verran ja tuo esiin esimerkiksi, että suoran demokratian keinot kiinnostavat nuoria enem- män kuin vanhempia, koulutetut ovat yleensäkin poliittisesti aktiivisempia, maaseututaaja- mien ja kaupunkien ikärakenteen ero vaikuttaa asiaan.

Kiitettävässä vastauksessa syitä kansalaisaloitteen allekirjoittamisessa ilmenneisiin eroihin on pohdittu laajemmin ja kokelas tuo esiin esimerkiksi seuraavia seikkoja: koulutuksen mu- kanaan tuoma kansalaispätevyys lisää aktiivisuutta, ja koulutetut ovat yleensäkin kiinnos- tuneempia politiikasta; mahdollisuus kansalaisaloitteen allekirjoittamiseen internetissä tekee siitä helppoa, mikä näkyy nuoremmissa ikäryhmissä; toiminta verkossa vetää puoleensa myös nuoria, jotka saattavat suhtautua vieroksuvammin perinteisempiin poliittisen osallis- tumisen muotoihin; myös kansalaisaloitteiden teemat vaikuttavat allekirjoittamiseen, ja esi- merkiksi kansalaisaloitteet turkistarhauksesta ja tasa-arvoisesta avioliittolaista ovat saatta- neet vedota naisiin enemmän.

7.3. Hyvässä vastauksessa tuodaan esille erilaisia kansalaisaloitteeseen liittyviä asioita, esimer- kiksi että kansalaisaloite lisää kansalaisten mahdollisuuksia tuoda poliittiselle asialistalle asi- oita vakiintuneiden poliittisten instituutioiden ja organisaatioiden ulkopuolelta ja se myös mahdollistaa sellaisten asioiden tuomisen poliittiselle agendalle, joille ei löydy edustajaa lainsäädäntöelimissä, että kansalaisaloite on suhteellisen vaivaton poliittisen osallistumisen keino allekirjoittajan kannalta mutta että allekirjoittamisen helppous saattaa houkutella alle- kirjoittamaan ilman erityistä mielipidettä käsiteltävänä olevasta asiasta.

Kiitettävässä vastauksessa tarkastellaan syvällisemmin kansalaisaloitteen merkitystä insti- tuutiona. Se lisää esimerkiksi poliittisen vaikuttamisen kanavia, aktivoi erityisesti nuoria kan- salaisia, tarjoaa uudenlaisen kanavan poliittisen tyytymättömyyden osoittamiselle, lisää aloitteiden saavutettavuutta, koska allekirjoituksia kerätään internetissä. Toisaalta kansa- laisaloitteen eteenpäinvieminen vaatii resursseja, kampanjointia ja organisoitumista, johon marginalisoituneilla ryhmillä ei ole käytännössä mahdollisuuksia. Kansalaisaloite instituutio- na ei muuta vallanjakoa tai vähennä vaaleilla valittujen edustajien valtaa.