Jaetun lukiopäiväkirjan perusajatus

Tämä on lukiopäiväkirja, jonka opiskelija jakaa opintojensa alussa omalle opinto-ohjaajalleen ja kaikille omille opettajilleen. 

Lukiopäiväkirja on pakollinen osa opiskelijan lukioaikaisia OPO-opintojaksoja ja ryhmänohjausta. 

Lukiopäiväkirjasta opiskelija näkee itse työskentelynsä etenemisen ja kehittymisensä lukio-opintojensa aikana. 

Lukiopäiväkirja tukee myös opinto-ohjausta ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekoa/päivittämistä pitkin opiskelijan lukio-opintoja. 

Eri aineiden opettajat näkevät opiskelijan lähtötilanteen, tavoitteet ja etenemisen tämän omien lasien läpi katseltuna, riippumatta siitä, onko opiskelija aiemmin ollut kyseisen opettajan opintojaksolla opiskelemassa. 

Lukiopäiväkirjan täydentämiseen varataan opiskelijalle aikaa esimerkiksi ro-tuokioissa ja päättöviikon aikana (vähintään 2 kertaa jakson aikana). Lukiopäiväkirjan täydentämiseen kannustetaan myös jatkuvasti opintojaksojen aikana. 

 

Tästä lukiopäiväkirjasta löytyvät omat osiot kaikille oppiaineille (osiot) ja niiden opintojaksoille (sivut osioiden sisällä). 

  • Oppiaineiden osioissa on myös yksi sivu oppiaineen lähtötilanteen ja tavoitteiden kirjaamiseen
  • Yksittäisen opintojakson sivuilta löytyy itsearviointilomake ja opintojakson valtakunnalliset tavoitteet.

Osa lukiopäiväkirjan merkinnöistä on valintaruutuihin pohjautuvia, osa avoimiin kysymyksiin vastaamista ja pohdiskelua. 



Lukiopäiväkirjan tekijät: Niina Holopainen ja Merja Metsola (Joensuun mediakeskus)
Päiväkirja on kopioitavissa ja muokattavaissa tekijöiden luvalla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä