Yhtenäiskoulu Harmonia järjestyssäännnöt (Tiivistelmä)
KOULUMATKAT
Pyöräillessä käytetään pyöräilykypärää ja suositellaan turvaliiviä. Koulumatkoilla noudatetaan hyviä tapoja ja liikennesääntöjä. Koska koulumatkalla joudutaan kulkemaan osittain ajoradan puolella, kuljetaan ehdottomasti peräkkäin. Kävellessä koulumatkoja suositellaan käyttämään myös turvaliiviä.
Koulumatkat eivät kuulu kouluaikaan ja vaikka oppilailla onkin koulumatkoilla kunnan ottama vakuutusturva, he eivät ole opettajien valvontavelvollisuuden tai kurinpitovallan piirissä. Vakuutusturva kattaa ainoastaan koulun ja kodin välisen matkan, ei esim. kaverille kylään menoa koulun jälkeen. Koulumatkoilla ja koulupäivän aikana noudatetaan liikennesääntöjä.
Taksiin ja linja-autoon noustaan siihen tarkoitetusta paikasta ajoneuvoa varoen. Koulukyydityksessä noudatetaan kuljettajan antamia ohjeita.
KOULUN ALUE
Koulun alueella tarkoitetaan koulun pihaa. Piha-alueeseen kuuluvat yläluokilla alapiha ja sen lähiliikuntapaikka ja yläpiha. Alaluokilla piha-alueeseen kuuluu koulun yläpuolella oleva välituntipiha. Lähiliikuntapaikalla noudatetaan koulun järjestyssääntöjä.
Mikäli oppilas lähtee luvatta koulun alueelta rehtorin tai opettajan on ilmoitettava välittömästi huoltajalle asiasta. Huoltajan pitää heti ilmoituksen saatuaan järjestää oppilas takaisin kouluun tai muuten varmistaa koululle, että oppilas on löydetty.
KOULUAIKA
Kouluaikaan kuuluvat työjärjestyksen mukaiset oppitunnit välitunteineen sekä työsuunnitelmassa määritelty muu toiminta.
VÄLITUNNIT
Välitunnit vietetään ulkona koulun alueella. Opettaja voi antaa luvan olla sisällä. Ulkovälitunnin pakkasraja on -15 astetta. Välitunnin aikana asiaton oleskelu wc-tiloissa tms. ei ole sallittua. Välituntien aikana ja muutoinkin on kivien, käpyjen, lumipallojen ja muun vastaavan heittäminen yleisen turvallisuuden vuoksi kielletty. Mikäli koulun piha-alueelle tulee huolto- tai muita moottoriajoneuvoja, on noudatettava erityistä varovaisuutta.
OPPILAAN VELVOLLISUUDET
Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti Oppilaan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa. Jos tekijä on varmuudella tiedossa ja yksilöitävissä, koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan puhdistamaan tai uudelleen järjestämään oppilaan tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden tai tilan.
TYÖRAUHA, KURINPITO
Kaikki ovat vastuussa turvallisen opiskeluympäristön säilymisestä. Häiritsevä käyttäytyminen, kiusaaminen, loukkaava, vaarallinen ja vilpillinen toiminta sekä ruma kielenkäyttö on ehdottomasti kiellettyä. Opettajat antavat tarvittaessa ohjeita ja määräyksiä siitä, miten on käyttäydyttävä kussakin tilanteessa.
Oppilaan tulee käsitellä huolellisesti koulun omaisuutta ja hänelle annettua opetusmateriaalia. Tapaturman tai muun vahingon sattuessa on asiasta välittömästi ilmoitettava lähimmälle henkilökuntaan kuuluvalle.
Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille.
Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi. Jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan.
Oppilaalle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia. Määräaikaisesta erottamisesta päättää koulutuslautakunta.
Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Oppilaan osallistuminen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.
Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.
Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita
Rehtorilla tai koulun opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine tai aine (esim. makeiset, limsat, energiajuomat ym.) tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista.
Jos haltuun otettavaa esinettä tai ainetta hallussaan pitävä oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen, rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus käyttää sellaisia esineen tai aineen haltuun ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain oppilaan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita sekä esineitä tai aineita, joita käytetään oppimisen tai opetuksen häiritsemiseen.
Säädetyt oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa myös ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten nojalla laaditun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan.
Oikeus tarkastaa oppilaan tavarat
Koulun opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen 29 §:n 2 momentissa tarkoitetun kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos tällaisen esineen tai aineen hallussa pito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. Oppilaalle tulee ennen tarkastusta ilmoittaa tarkastuksen syy.
Tarkastajan tulee olla oppilaan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä tarkastajan lisäksi toinen täysi-ikäinen koulun henkilökuntaan kuuluva. Oppilaan pyynnöstä tarkastuksessa tulee olla läsnä hänen valitsemansa koulun henkilökuntaan kuuluva, jos tämä on saapuvilla.

Haltuun otettujen esineiden ja aineiden luovuttaminen ja hävittäminen
Opettajan tai rehtorin haltuun ottama häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle oppitunnin tai koulun tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu, häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä.
Kielletyt esineet ja aineet luovutetaan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Esineet ja aineet tulee kuitenkin luovuttaa poliisille tai muulle laissa säädetylle viranomaiselle, jos oppilaalla, tämän huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei lain mukaan ole oikeutta pitää niitä hallussaan.
Ennen luovuttamista esine tai aine tulee säilyttää huolellisesti. Esineiden ja aineiden luovutus tulee järjestää mahdollisimman pian haltuunotosta. Haltuun otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset ja kaasusumuttimet sekä räjähteet tulee luovuttaa poliisille välittömästi.
Jos huoltaja ei kolmen kuukauden kuluessa haltuunottoa koskevasta ilmoituksesta nouda esinettä tai ainetta, se voidaan todisteellisesti hävittää. Esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen tulee kirjata.
KULKUVÄLINEIDEN KÄYTTÖ JA SÄILYTYS
Kulkuvälineet jätetään koulupäivän ajaksi niille varattuihin paikkoihin ja niiden lukittuna pitämistä suositellaan. Koulu ei ole velvollinen vahingonkorvauksiin varkaustapauksissa. Koulupäivän aikana ei ajeta polkupyörillä eikä muilla ajoneuvoilla.
VAPAA-AIKA
Koululla tai lähiliikuntapaikalla tapahtuvassa vapaa-aikatoiminnassa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä. Lähiliikuntapaikan kentällä pyöräily on ehdottomasti kiellettyä.
MUU TOIMINTA
Koulutyötä häiritsevää tai kaupallista mainontaa ei koulussa saa julkaista tai levittää.
POISSAOLOT
Mikäli oppilas jää kouluun saapumatta, on hänen huoltajansa velvollinen ilmoittamaan poissaolosta ensimmäisenä päivänä oppilaan omalle opettajalle. Etukäteen tiedettyyn 1-5 päivän poissaoloon luvan antaa luokanopettaja / luokanvalvoja ja yli viiden päivän poissaoloon tarvitaan koulunjohtajan lupa.
TUPAKOINTI, PÄIHTEET JA HUUMEET
Tupakointi koulussa ja sen alueella on kielletty. Päihteiden, tupakan ja sähkötupakan tuominen kouluun on kielletty. Kouluyhteisön jäsen ei saa esiintyä päihteiden tai huumeiden vaikutuksen alaisena kouluaikana.
KOULURUOKAILU
Ruokailussa noudatetaan annettuja ohjeita ja hyviä tapoja.
MATKAPUHELIN
Puhelinta pidetään sitä varten varatussa kännykkäparkissa koko oppitunnin ajan. Opettajan luvalla oppilas voi soittaa huoltajalle tarvittaessa. Opettajan luvalla matkapuhelinta saa myös käyttää opiskeluvälineenä / tiedonhakuvälineenä. Puhelin tulee sulkea tai pitää äänettömänä koulupäivän ajan. Koulu ei ole vahingonkorvausvelvollinen mahdollisissa vahinko- tai varkaustapauksissa.
Nämä järjestyssäännöt on käsitelty henkilöstön keskuudessa 31.10.2014 ja oppilaiden kanssa 3.11.2014 - 7.11.2014. Järjestyssäännöt on jaettu tiedoksi koulun sivuilla 14.1.2015.