Paikalliset kirjaukset



Lukion opiskelijan elämänarvojen perustana on taivalkoskelainen elämänympäristö. Nykyään media ja erilaiset oheiskasvattajat välittävät monenlaisia arvostuksia. Lisää arvomaailmansa rakentamisen aineksia opiskelija saa lukiokoulutuksesta, jonka arvot pohjautuvat suomalaiseen sivistyshistoriaan ja eurooppalaiseen kulttuuriperintöön. Näistä lähtökodista katsoen Taivalkosken lukiossa pidetään arvokkaana, että lukiolainen haluaa kehittää
  • tiedonhallintataitojaan

eli hän osaa seuloa tietotulvasta asian kannalta olennaisen tiedon ja ymmärtää sen merkityksen yleiseltä ja etenkin hänen oman elämänsä kannalta

  • yhteistyötaitojaan

eli hän luottaa itseensä sosiaalisissa tilanteissa; hän käyttäytyy vuorovaikutustilanteen edellyttämällä tavalla, käyttää kielitaitoaan ja toimii vastuullisesti sekä ottaa huomioon monikulttuuriset arvot

  • hyvinvointitaitojaan
eli hän tiedostaa työnteon merkityksen; hän huolehtii terveydestään, arvostaa ystävyyttä, tuntee empatiaa elämässä ilmenevää erilaisuutta kohtaan sekä ymmärtää ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuuden ja osaa toimia eettiset arvot huomioiden

Opetussuunnitelmassa arvoperustaa konkretisoidaan Taivalkosken lukion kannalta olennaisissa asioissa. Arvoperusta toteutuu lukion toimintakulttuurissa, kaikkien oppiaineiden opetuksessa ja työskentelyn organisoinnissa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin