Tavoitteiden asettaminen

Tavoitteiden asettamisessa on tärkeää pysähtyä pohtimaan, mitä minä juuri tässä hetkessä haluan ja kaipaan omaan arkeeni ja työelämääni? 

Muutostoiveet eli tavoitteet Tauon paikka-kurssilla voivat liittyä esimerkiksi palautumiseen, jaksamiseen, arjen ja työn yhteensovittamiseen, itsensä ja tunteidensa hyväksymiseen, sosiaalisiin suhteisiin, tiedon saantiin ja sen soveltamiseen omassa arjessa, toiveikkuuteen tai vertaistukeen. 

Tavoitteen tulisi olla pieni ja konkreettinen asia, johon haluat muutosta. Sen tulee olla arkipäiväinen ja saavutettavissa oleva, jotta sen tavoitteleminen ei tunnu ylitsepääsemättömältä, vaan motivoi tekemään pieniä muutoksia arjessasi. Tavoitteen on oltava sinulle merkityksellinen ja tärkeä sekä ajallisesti toteutettavissa. Se tulisi olla sellainen, johon voit omalla toiminnallasi vaikuttaa, ilman että se on riippuvainen muiden ihmisten teoista. 

Voit pohtia sekä pidemmän että lyhyemmän aikavälin tavoitetta ja arvioida, onko tavoite mahdollista saavuttaa asettamassasi ajassa. Mieti haaveidesi ja unelmiesi kautta, millaisesta elämästä ja (työ)hyvinvoinnista haaveilet. Kuvittele, millaista elämäsi olisi, jos kaikki esteet poistettaisiin.