Välitehtävä 2. Oma ohjaajuus
Kuvaile jokin ongelmatilanne, jonka olet ratkaissut. Lyhyt teksti otsikolla Onnistuminen ohjaajana.
Kirjoita alle teksti noin 5-10 virkettä ja muista laittaa alkuun oma nimesi.
Voit myös käyttää apuna oheista listaa ja ratkaista siitä jonkin tilanne.
Olivia:
Haasteena ryhmässä oli toisiin ihmisiin luottaminen ja miten luottamusta voisi kasvattaa: Pitkäjänteinen prosessi, jossa tehtävänä erilaisia ryhmässä tehtäviä tehtäviä ja tehtävien päätteeksi suullinen purku parin/pienryhmän kanssa. Näitä pikkuhiljaa kauden edetessä treenikertojen lomaan ja lisäksi yhteisöllisyyttä lisääviä asioita, kuten loppupiirejä ja yhdessä suunnittelua.
Jessica /: suuret tasoerot ryhmässä. Ryhmän jäsenet ovat sitoutuneet harrastukseen vaihtelevasti ja taustalla on myös suuria taitotasoeroja. Olemme kuvanneet tanssisarjojen pätkiä videoille, joita on jaettu WhatsApp-ryhmässä. Halukkaat voivat palata uusiin askeliin myös kotona. Tämä mahdollistaa paremmin kaikkien mukana pysymisen.
Jenni / Onnistuminen ohjaajana. Tilanne: Nuorten saaminen mukaan toimintaan.
Haasteena saada nuoria mukaan uusien ohjaajien vetämään uuteen toimintaan eli toisin sanoen lukuisat kynnykset, joita syrjäytymisvaarassa olevilla nuorilla on jo muutenkin. Ongelmaan vastattu kunkin tilanteen vaatimalla tavalla, kuten tarjoamalla nuorelle kahdenkeskinen juttutuokio ennen toimintaa tai luotettavien aikuisten (esim. etsivä nuorisotyöntekijä) valjastaminen nuoren tueksi. Yleensä ensimmäisen kerran mukaan toimintaan tuleva nuori huomaa toiminnan olevan mukavaa ja sopivan hänelle, minkä jälkeen kynnykset madaltuvat huomattavasti. Ohjaajana koen nuorten yksilöllinen
huomioimisen tärkeäksi.
Sini/ onnistuminen ohjaajana. Tilanne: Vilkkaat lapset metsässä
Luontokerhon ryhmässä on yksi tai kaksi selvästi ylivilkasta lasta, joka vie yhden ohjaajan huomion koko kerrran aikana. Tämä ongelma on yleistynyt viime vuosien aikana. Selvästi näkee, että lapsi nauttii metsäässä olosta ja siellä tekemisestä. Hänen on vaan todella hankala keskittyä. Metsäkerhoa suunniteltaessa otettava tämä asia huomioon ja varmistettava, että ohjaajia on enemmän kuin yksi. Ensimmäisellä kerralla jopa enemmän kuin mitä olisi tarvetta. Ohjaajana on etukäteen mietittävä miten ylivilkas lapsi saataisiin toimimaan ymässä, onko esim. jokin tärkeä tehtävä mikä annettaan tälle lapselle. Kerhon aikana hyvin selkeät ja joka kerta toistuvat ohjeistukset ja sääntöjen tärkeyden korostaminen ja niistä muistuttaminen. Yli vilkkaan lapsen mielenkiinnon kohten löytyessä ohjaaja mahdollisuuksien mukaan ottaa asian huomioon. Tärkeää on myös muistaa kertoa lapsella etukäteen mitä tapahtuu ja mihin mennään.
Jarno: Onnistuminen ohjaajana. Tilanne: Nuoren saaminen mukaan harjoitukseen. Olin luonut teatteri miljööseen Among us nimisen pelin. Ensimmäisellä pelikierroksella yksi harrastajista ei halunnut tulla mukaan pelaamaan, tehtäviä oli myös ulkona. toisella kierroksella saatiin harrastaja mukaan harjoitukseen antamalla hänelle lappu, jossa oli vain sisällä olevia tehtäviä. Loppujen lopuksi hän oli viimeinen hengissä. Tässä tilanteessa oli hyvä että olin kirjoittanut lapun, jossa oli vain sisätehtäviä
Susanna: Onnistuminen ohjaajana. Kuvitteellinen tilanne: Eripurainen ryhmä.
Teini-ikäisten nuorten ryhmä, johon on muodostunut kaksi erillistä ryhmää. Toinen ryhmä haluaa kaiken aikaa olla sanomassa vastaan annettuihin ohjeisiin. Heillä on hyvin tiivis porukka, joka myös vapaa-ajalla viettävät paljon aikaa yhdessä. Kuinka toimisin?
Tällaisessa tilanteessa istuttaisin kaikki ryhmäläiset rinkiin ja "nostaisin kissan pöydälle" Avaisin keskustelun nuorten kanssa kysymällä millaisen ryhmän he haluaisivat? Mitä voimme tehdä, jotta kaikilla olisi hyvä olla? Mistä tulee tarve olla sanomassa vastaan? Kertoisin suoraan ja kiertelemättä mitä seurauksia voi tällaisesta toiminnasta olla. Kuinka tanssin riemu pikkuhiljaa katoaa kaikilta ja huonoimmassa tapauksessa koko ryhmä lakkaa olemasta, kun kukaan ei halua tulla mieltään pahoittamaan. Lopuksi sovittaisiin yhteiset säännöt joita kaikki lupautuu noudattamaan. Taivoite on saada ryhmästä yhtenäinen ja yhteen hiileen puhaltava.
Samu-Veikka: Onnistuminen ohjaajana.
Tilanne: Nuorten rohkaiseminen harrastuksen kokeilemiseen ja myöhemmin jatkamiseen. Olin kesällä juuri päättänyt aloittaa ohjaamisen, kun puhuin erään ryhmän ikähaarukkaan osuvan kesäteatterin näyttelijäkolleegani kanssa harrastuksen mahdollisesta aloittamisesta syksyllä. Hän tahtoi kovasti kokeilla harrastusta ja keskusteluiden myötä olin itsekin sitä mieltä, että se tekisi hänelle hyvää, mutta häntä ahdisti uudet ihmiset ja hänellä oli huolta kiusaamisesta. Muutamien keskusteluiden myötä rohkaisin häntä kokeilemaan ja vakuutin, että kiusaamistilanteisiin puututaan heti ja että varmistan ryhmän yhteishengen säilyvyyden. Loppujen lopuksi hänet saatiin kokeilemaan, ja hän jäi ryhmään ja oli hyvin kiitollinen rohkaisuista. Myöhemmin syksyllä oli saman kaltainen tilanne erään toisen ryhmäläisen kanssa, joka kertoi minulle ongelmista muussa elämässä, jotka ovat saaneet hänet harkitsemaan harrastuksen lopettamista. Rohkaisin häntä jäämään vielä muutamaksi kerraksi sillä tiesin, että harrastaminen auttaa häntä pääsemään irti arjen ongelmista, ja hän päätti kokeilla vielä. Muutaman harrastuskerran ja kahdenkeskisten keskustelutuokioiden jälkeen hän tuli siihen lopputulokseen, ettei aio lopettaa harrastamista pelkästään väliaikaisten mielenterveysongelmien takia, ja on nyt ryhmän innokkaimpia osallistujia. Tahdon ohjaajana olla henkilö jolle voi uskoutua mistä tahansa asiasta, ja auttaa harrastajiani parhaani mukaan.

- Yhtä osallistujaa ei oteta leikkeihin/harjoitteisiin
- Joku osallistujista on hyvin syrjäänvetäytyvä
- Ryhmä on täysin villiintynyt
- Ryhmässä on riitaisa ilmapiiri
- Ryhmä ei suostu tekemään sitä, mitä ohjaaja on suunnitellut
- Uusi osallistuja ryhmässä
- Yksi osallistuja terrorisoi ryhmää
- Ryhmässä esiintyy kiusaamista
- Lapsille tulee aina pissahätä kesken harjoituksen
- Osallistujat puhuvat puhelimeen kesken kerhon