Opiskeluhuolto

Oppilas- ja opiskeluhuolto

Oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Oppilashuollolla edistetään oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä, edistetään välittämisen ja myönteisen vuorovaikutuksen kulttuuria kouluyhteisössä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Oppilashuollon avulla pyritään ehkäisemään ja tunnistamaan oppimisen esteitä, oppimisvaikeuksia sekä muita ongelmia riittävän ajoissa sekä puuttumaan niihin. Tavoitteena on luoda turvallinen ja terve oppimis- ja työympäristö, suojata mielenterveyttä ja ehkäistä syrjäytymistä sekä edistää työyhteisön hyvinvointia.

Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä työskenteleville, ja sitä toteutetaan yhteistyössä kotien kanssa. Oppilashuoltotyötä voidaan koordinoida ja kehittää moniammatillisessa oppilashuoltoryhmässä. Silloin noudatetaan eri ammattiryhmiä koskevia sekä muita tietojensaantia ja salassapitoa koskevia säädöksiä.


Koulukuraattori

Kuraattori voi olla oppilaan tukena kouluarjessa ja tavata oppilaan kanssa esimerkiksi kaverisuhdeasioihin liittyen, koulunkäynnin haasteiden sekä motivaatiopulmien vuoksi, sekä mielen hyvinvointiin ja itsetuntoon liittyvissä asioissa. Kuraattorin kanssa voi keskustella luottamuksellisesti kouluhyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä, mahdollisista elämänmuutoksista ja kodin arkeen liittyvistä asioista. Yksilöllisen opiskeluhuoltotyön ohessa kuraattori osallistuu koulun yhteisölliseen opiskeluhuoltotyöhön esimerkiksi ryhmä- ja luokkatasolla, sekä toimii osana koulun yhteisöllistä toimintaa.

Oppilaan tuki voidaan järjestää yhteistyössä mm. koulun, perheiden ja yhteistyötahojen kanssa.

Työn painopiste on ennaltaehkäisevässä ja varhaisen vaiheen tuessa.

Oppilas voi hakeutua kuraattorille ottamalla yhteyttä puhelimella tai wilman kautta esimerkiksi huoltajan, opettajan tai terveydenhoitajan välityksellä.

Toivottavasti olette yhteydessä hyvin matalalla kynnyksellä. Kuraattorin tavoittaa parhaiten wilma viesteillä ja puhelimitse.


Kouluterveydenhuolto

Kouluterveydenhuollon tavoitteena on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä oppilaiden, oppilashuollon muun henkilöstön, opettajien ja huoltajien kanssa. Kouluterveydenhuollon ydintoimintoja ovat määräajoin koko ikäluokalle toistuvat terveystapaamiset ja -tarkastukset, terveysneuvonta ja tautien ehkäisy sekä varhainen toteaminen. Keskeisenä tavoitteena on koululaisten terveyden edistäminen. Henkilöstöön kuuluvat kouluterveydenhoitajat, lääkäri, suun terveydenhuollon henkilöstö, fysioterapeutti. Siirtyminen lastenneuvolasta kouluterveydenhuoltoon käy saumattomasti.


Koulupsykologi

Psykologi tuo opiskeluyhteisöön psykologista asiantuntemusta opiskelijan psyykkiseen hyvinvoinnin tukemiseen, kehitykseen ja opiskeluun liittyvissä kysymyksissä. Psykologi tekee oppilaitoksessa sekä yksilö- että yhteisöllistä työtä, jonka tavoitteena on vahvistaa koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia. Hän pyrkii osaltaan tukemaan opiskelijan hyvinvointia ja opinnoissa etenemistä sekä poistamaan esteitä niiden tieltä ja vahvistamaan voimavaroja. Opiskeluhuollon psykologipalvelu on ensisijaisesti ennaltaehkäisevää ja varhaista tukea tarjoava palvelu. Palvelun piirissä ovat kaikki opiskelijat esiopetuksesta toiselle asteelle.

Yksilötyössä psykologin tarjoama tuki on ennaltaehkäisevää ja lyhytkestoista. Se voi olla: 

Ohjausta ja neuvontaa opiskelijoille/oppilaille ja huoltajille 

Lyhytkestoisia tukikeskustelukäyntijaksoja (yleensä 1-5 käyntiä). Tyypillisiä syitä hakeutua ovat mm. Opiskelun ja jaksamisen haasteet, mielialaoireet, stressi, sekä erilaiset elämänmuutokset ja kriisit. Työn painopiste on ennaltaehkäisevässä ja varhaisessa tuessa – mikäli opiskeluhuollon psykologin tarjoama tuki ei ole riittävää, ohjataan oppilas tai opiskelija tarpeenmukaisten palvelujen piiriin. 

Konsultaatiota oppilaitoksen henkilöstölle ja muille opiskeluhuollon työntekijöille. 

Psykologisia arvioita ja harkinnanvaraisesti tutkimuksia oppimiseen ja opiskeluun liittyvistä pulmista. 

Opiskelijan tai oppilaan opiskeluun tarvitseman tuen suunnittelua ja järjestämistä yhteistyössä oppilaitoksen, perheiden ja yhteistyötahojen kanssa. 

Opiskelija tai oppilas voi hakeutua psykologille ottamalla yhteyttä puhelimella tai Wilman kautta, tai esimerkiksi huoltajan, opettajan tai terveydenhoitajan välityksellä. Lähetettä ei tarvita.

Sitouttava kouluyhteisötyö -hanke






Omape
rhe-verkkopalvelu 

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on käytössä kansallinen Omaperhe-verkkopalvelu, joka kokoaa perheille ja perhettä suunnitteleville tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen. 

Omaperhe auttaa löytämään perheesi elämäntilanteeseen sopivaa tietoa, oli kyse sitten raskaudesta tai synnytyksestä, lasten ikäkausista, vanhemmuudesta tai vaikka parisuhteesta. Valitsemalla verkkopalvelusta kunnan, näet myös alueen palvelut. Tutustu ja lue lisää palvelusta. Linkki löytyy linkkilistalta.

Omahelpperi-verkkopalvelu 

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on käytössä kansallinen Omahelpperi-verkkopalvelu, joka kokoaa nuorille tarkoitetun terveyteen, hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyvän tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen. 

Omahelpperi auttaa löytämään nuoren elämäntilanteeseen sopivaa tietoa, oli kyse sitten opinnoista, mielen hyvinvoinnista tai seksuaalisuudesta. Valitsemalla verkkopalvelusta kunnan, näet myös alueen palvelut. Tutustu ja lue lisää palvelusta. Linkki löytyy linkkilistalta.