Maalis-huhtikuun kuulumiset
Maaliskuu alkoi tutustumisella Kolme pientä porsasta- satuun. Kuuntelimme ja luimme useasti kyseistä satua. Askartelimme leikkitaulun jokaiselle lapselle. Leikkitaulussa oli jokaisen possun oma talo, kolme pientä possua ja iso paha susi. Lapset värittivät possut ja sudet itse, jotka laminoitiin, jotta leikkitaulu kestäisi. Askartelimme myös pinkit possut, jossa lapset saivat liimata osia mallin mukaan. Leivoimme sämpylöitä.
Jumpassa jumppasimme erilaisten välineiden kanssa, kuten vanteiden, pallojen, hernepussien ja leikkivarjon kanssa. Lapset aina niin innokkaasti osallistuvat jumppaan ja osaavat jo alkupiirin, jumpan alkuun.
Tunteita harjoittelimme erilaisten harjoitusten avulla älytaululla, katsomalla nalle ja ystävä Ässää sekä tunnekirjojen avulla. Harjoittelimme myös värejä ja laskemista lintu- ja hämähäkki alustojen kanssa. Osallistuimme Olkihattujen järjestämään kulttuurituokioon, jossa etsimme mm. piilotettuja pääsiäismunia pihalta. Harjoittelimme myös värejä ja numeroita. Seurakunnasta kävi myös Carolina kertomassa terveisiä välkyltä.
Retkeilimme metsässä, teimme kävelyretkiä lähiympäristöön ja pääsimme kuuntelemaan Monitoimitalolle Poliisiorkesteri Nallekoplaa.
Pieni merenneito sadun maailmaan laskeuduimme huhtikuussa. Lähdimme tutustumaan satuun värityskuvien ja kirjojen avulla. Askartelimme kädenjälkiravut ja maalasimme vedenalaiset maailmat, joihin pääsi kalat ja meritähdet uimaan. Istutimme rairuohot. Saliin vielä päästiin jumppaamaan ja viimeiset jumpat jumpattiin eri välineiden kanssa ja teimme erilaisia ratoja. Vappua otimme vastaan askarrellen upeita vappuhattuja. Carolina oli seurakunnasta kertomassa meille pääsiäisen ihmeestä.
Meillä oli oikein kulttuuritäytteinen huhtikuu. Saimme osallistua nukketeatteriin, joka oli aivan ihana ja kaikki jaksoivat niin hienosti katsoa koko esityksen. Myös pääsimme kuuntelemaan Sini&Simi - duon muskariesitystä. Lapset niin hyvin osallistuivat lauluihin ja leikkeihin. Meillä oli koko talon yhteinen pääsiäistapahtuma, jossa oli paljon kivaa puuhaa, etsimme munia, lauloimme ja saimme katsoa pöytäteatteria.
Retkeilimme metsässä useana viikkona ja nautimme erittäin lämpimästä huhtikuusta.
Aika kuluu niin valtavan nopeasti mukavaa puuhaillen. Kevään aikana myös ryhmässämme on aloittanut monta uutta lasta ja olemme saaneet kasvattaa kaveriryhmiä.