Syysterveiset Variksista
Heippa täältä Variksista!
Aika on mennyt vauhdilla ja ollaan jo marraskuun puolella, mutta muistellaan mitä kaikkea ollaan keretty tekemään syksyn aikana.
Viikolla 33 palattiin arkeen ja meillä oli leikkipäivää, ulkona vähän vesipuuhia, musiikkihetki, retkeiltiin ja lapsille tärkeä päivä perjantaina eli oman lelun päivä.
Viikolla 34 askarreltiin sieni, oli satuliikuntaa ja käytiin vielä retkeilemässä Kohnametsässä. Lapset kiipeilivät siellä mäkiä ylös ja etsivät kiviä mitkä olivat dinosauruksen munia, löydettiinkin todella isoja munia ja mietittiin millaisen dinosauruksen muna voisi olla. Pieniä kiviä tai siis munia lapset toivat päiväkodille mukana.
Viikolla 35 aiheena oli Suomen luonto koska 31.8 vietettiin Suomen luonnon päivää, tähän aiheeseen liittyen oli musiikkihetki missä mm. laulettiin Kielinupun Suomalainen Metsä, metsäretkellä oli bingoa, askarreltiin siili ja perjantaina katseltiin ohjelma karhusta.

Sitten jo vaihtuikin kuukausi ja ollaan saatu nauttia todella lämpimästä syyskuusta vaikka kyllähän ne syystuulet ovat myös välillä puhaltaneet muistuttaen että kesälle voidaan heipat vilkuttaa.
Syyskuussa meillä oli teemana värit ja tehtiin siihen liittyen paljon ja meillä ryhmässä on kyllä värit hienosti lapsilla hallussa.
Syyskuun ekalla viikolla teemana oli sadonkorjuu ja samalla saatiin tutkia eri värisiä marjoja, kasviksia, hedelmiä ja jne. Maistelimme kasviksia ja hedelmiä, lapset olivat rohkeita maistelijoita, leivoimme omenapiirakkaa Varisten omenapuun omenista, luimme tarinan Vihannesten valtakunta ja askarreltiin vihanneskori, sekä pidimme musiikkihetken.
Viikolla 37 oli Liikenneturvallisuusviikko, mikä sopi hyvin meidän väriteemaan . Tutkittiin satukirjoista liikennemerkkejä ja -sääntöjä sekä katsottiin aiheeseen liittyvä ohjelma. Autoleikit tietenkin viikoon teemaan sopi. Ja taas käytiin retkellä samalla bongailtiin liikennemerkkejä. Tällä viikolla meillä oli myös koko talon perheilta, missä perheille oli pientä puhaa.

Syyskuun parilla vikalla viikolla oli väritemaan liittyen väriliikuntaa tatamilla ja päiväkodin pihalla, värien etsintää syksyisestä luonnosta, musiikkimaalausta, väirtystehtäviä ja laulelua. Käytiin myös vierailemassa Pihlajakylässä ja siellä makkaraa grillailtiin.
Ja niin se syyskuu vain meni ja kuukausi vaihtui lokakuuhun. Lokakuussa ryhmässä luettiin satuja, loruteltiin, laulettiin ja pidettiin pöytäteatteri esityksiä.
Viikko 40 aloitettiin kirjastoretkellä koska edelliset kirjat oltiin jo moneen kertaan luettu. Kirjastoretken jälkeen luettiin vielä satu Kultakutrista ja kolmesta karhusta. Tiistaina tehtiin metsäretki ja siellä lorutellen jumppailtiin. Meillä on myös tällä kaudella ollut melkein joka viikko tunne- ja kaveritaitohetki ja tällä kertaa askarreltiin tunnelautanen. Tuli hauskan näköisiä, kaikilla erilaiset. Torstaina meillä oli pöytäteatteri esitys Kultakutri ja kolme karhua. Viikko päättyi korvapuustipäivään ja tällöin leivottiin tottakai korvapuusteja ja ai että oli herkullisia.

Viikolla 41 oli eläinten viikko ja se aloitettiin pöytäteatteri esityksellä Kultakutri ja kolme karhua, osa lapsista on innostunut ulkona myös leikkimään tätä satua. Tatamilla kuunneltiin Kielinupun Suomalaista metsää, etsittiin laulun eläimiä salista ja sieltä sitten löytyi erilaisia eläinjumppakortteja. Lapset osasivat hienosti matkia eläinten liikkumistyylejä. Keskiviikkona musiikkihetkellä oli aiheena eläimet käytiin vähän metsässä ja myös isoisän navetassa kyläiltiin ja monta eläintä tuli tutuksi. Torstaina lapset saivat tuoda oman kirjan päiväkotiin ja päiväpiirillä kaikki saivat vuoron perään esitellä oman kirjansa, tämä tuntui olevan mieluinen juttu ja monella se oma kirja kulki koko päivän mukana ja niitä yhdessä ja yksin selailtiin ja luettiin. Perjantaina vierailtiin Pihlajakylässä. Lapset ja Pihlajakylän asukkaat yhdessä painoivat syksyisiä lehtiä, oli mukavaa yhdessä tekemistä ja taideteoksista tuli hienoja.

Viikko 42 oli syyslomaviikko ja meillä Variksissa oli aikuisia ja lapsia muista ryhmistä ja osa lomaili, viikko meni mukavasti ja nopeasti. Tällä viikolla oli leikkipäivä, satuliikuntaa, musiikkihetki, maalausta ja retkipäivä.
Lomaviikon jälkeen viikko 43 alkoi seurakunnan vierailulla. Tiistaina tatamilla oli musiikki- ja satuliikuntaa. Keskiviikkona ja perjantaina askarreltiin hauskoja kurpitsanaamoja. Torstaina Leijojen Susanna piti Varisten lapsille tunnehetken.

Sitten pyörähti käyntiin lokakuun vika viikko ja se alkoi pöytäteatterilla Siili ja orava. Tiistaina oli leikkipäivä ja pieni tunnetuokio, katsottiin Jyrkin ja Neposen tunneloikkia jossa Neponen oli levoton. Keskiviikkona pidettiin musiikkihetki ja torstaina oli koko talon metsäretki. Metsämörri oli meille muutaman tehtävän metsään piilottanut ja kun oltiin kaikki suoritettu niin vikalta rastilta löytyi yllätys: heijastin ja tämän jälkeen päästiin eväitä syömään ja leikkimään. Perjantaina vierailtiin Leijojen Halloween juhlissa.

Perjantaina myös kuukausi vaihtui marraskuuhun ja riemua lapsille toi ensilumi, kyllä riitti pihalla touhua lumileikeissä. Lumiukkokin tehtiin tai taisi lopulta olla luminalle.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin