Tammikuun kuulumiset Variksista
Heippa!
Tammikuu on alkanut Variksissa vauhdikkaasti. Kuukauden aiheena oli minä liikun. Olemme jumppaileet ahkerasti hyödyntäen Tervapääskyn tiloja sekä monaria. Kävimme myös kokeilemassa luistelua jäähallilla. Kommentiksi lapsilta saimme: "apua, tämä on liukasta!"
Hienosti kuitenkin lapset testailivat, miltä luistimien kanssa oleminen jäällä tuntui.
Monarilla pääsimme jumppaamaan isossa salissa itsetekemiemme sanomalehtimailojen ja -pallojen kanssa. Samalla päästiin harjoittelemaan tasapainotaitoja. Tatamilla puolestaan heittäydyimme musiikkiliikunnan pariin.

Musiikkihetkillä olemme laulaneet Fröbelin palikoiden tahdissa lauluja Talvella ja Lumiukkomarssi. Nämä laulut ja leikit alkavat hiljalleen tulla tutuiksi kaikille. Olemme myös soittaneet ämpärirumpuja ja triangeleja. Näiden avulla ollaan pohdittu esimerkiksi sitä, miltä pakkanen voisi kuulostaa. Talvilorut ovat tulleet myös tutuksi.
Tässä yksi suosikeistamme:
" Oon oon lumiukko verraton
ja suurin tämän aukion
ja sulan vain jos, jos,
jos mä joudun aurinkoon."
Ryhmän maskotti Pässi-Päkäpää on aina välillä vieraillut päivän puuhissa ja tarkkailee Varisten touhuja milloin minkäkin hyllyn päältä. Pässi-Päkäpään erikoistaito on tunteista puhuminen, siispä hänen kanssa saammekin viettää yhteisiä tunnetaitohetkiä myös kevätkaudella. Tammikuun tunnetaitohetkellä kertasimme tunteita iloinen, surullinen ja vihainen. Meillä oli kasa erilaisia kuvia, joista yhdessä pohdittiin, mihinkä tunteeseen kuvan henkilön ilme parhaiten sopii. Lauloimme yhdessä myös Kielinupun Kiukun kesytys-laulun. Lapset olivat todella taitavaia huomaamaan kuvista tunteita.

Lisäksi olemme askarrelleet talvisia kuusia ja maalauksia koristamaan ryhmän seiniä. Olemme myös pelailleet lautapelejä, käyneet retkellä kirjastossa, viettäneet oman lelun päivää,sekä tietysti tärkeimpänä: leikitty paljon!

Helmikuussa kuukauden aiheena on minun kehoni ja aistit. Mukaan mahtuu myös monia juhlan aiheita, kuten laskiainen ja ystävänpäivä.