Syyskauden kuulumisia
Leijoissa on ollut puuhakas syksy ja nyt joulun jo kolkutellessa ovella on aika kirjoitella hieman meidän syksyn kuulumisistamme...
Tällä kaudella lasten lempipuuhia ulkona ovat olleet keinuminen ja pyöräily, traktori- ja konehommat, kokkauspuuhat ja valmistettujen herkkujen myyminen sekä vauhdikkaat juoksuleikit. Vesileikit kiinnostavat aina ja niitä on tänä syksynä ollut paljon, kun pihasta on löytynyt lätäköitä lähes joka päivä ;)
Auto- ja koneleikit ovat kiinnostaneet sisälläkin. Traktorit, autot ja muut menopelit ovat vahvasti mukana myös barbileikeissä, kun barbit lähtevät lomalle ja rakenteluleikeissä, kun esim. legopalikoita kuljetetaan peräkärryillä rakennustyömaalle. Koneasioista löytyy vahvaa tietämystä ja niistä syntyy paljon keskustelua. Majaleikit ovat kiinnostaneet paljon ja majaleikkihuoneemme on lähes aina käytössä.
Olemme käyneet jumppaamassa Monarilla parin viikon välein ja jakautuneet siellä useimmiten kahteen ryhmään. Jumppien teemana on ollut välillä liikuntaleikit, välillä temppuilu, pallottelutaidot tai välinejumpat. Viskarit ovat päässeet kokeilemaan palloilusalissa sählyäkin, sanomalehtimailoilla. Hieman on kokeiltu myös joogaa. Metsä- ja puistoretket, ulkoleikit ja -jumpat tuovat liikettä arkeemme ihan huomaamatta. Tänä vuonna päiväkotimme joulutapahtumakin oli liikunnallinen, kun lähdimme yhdessä kotiväen kanssa yhteiselle iltalenkille. Lenkkeilyn lomassa oli pientä jouluista ihmeteltävää ja puuhaa ja lenkin päätteeksi tutustuimme lasten taidenäyttelyyn.
Käden taidoissa ja ohjatuissa askarteluissa on ollut syksyisiä ja jouluisia teemoja. Hienomotorisia taitoja harjoitellaan päiväkodin arjessa myös mm. muovailemalla, piirtämällä/värittämällä, tekemällä helmitöitä tai kokoamalla palapelejä. Taidot kehittyvät myös leikeissä, esim. Barbien pukeminen tai tarkka rakentaminen palikoilla kehittävät sorminäppäryyttä ja silmä-käsi -yhteistyötä.
Varhaiskasvatuksen yhteisiä tapahtumia syksyllä ovat olleet Molli ja maan ääri -esitys lokakuussa ja Mimmien konsertti joulukuussa. Leijoissa vietettiin naamiaisia lokakuun lopulla ja syksyn mittaan meillä on ollut yhteistyötapahtumia Pihlajakylän kanssa, mm. yhteisiä askarteluhetkiä ja grillijuhlat.