Kevättalvella

Vietimme päiväkodin talviulkoilutapahtumaa pihadiscon merkeissä, sillä lumitilanteen vuoksi emme päässeet mäenlaskuun. Ulkoilutapahtumamme oli juurikin ystävänpäivänä, joten kävimme samalla tervehtimässä ystäviämme Pihlajakylässä ja nautimme yhdessä makkarat ja mehut. 

Teimme helmikuussa vierailun Häggmanin konehallille ja pääsimme tutustumaan traktoreihin ja muihin työkoneisiin. Kylläpä sieltä korkealta traktorin hytistä vaan onkin aika komeat maisemat :)

Vietimme ryhmässä toiminnallisen matematiikan viikkoja ja lapset keräsivät omiin numeropasseihinsa tarroja tekemällä erilaisia matemaattisia tehtäviä. Harjoittelimme mm. numero-lukumäärävastaavuutta, järjestykseen asettamista (pienimmästä suurimpaan), mallin mukaan rakentelua ja palapelien kokoamista. Numerot tulivat tutuiksi myös tatamijumpassa, jossa liikuntaleikkeihin liittyi oleellisesti numerot ja niiden mukaan toimiminen.

Vierailimme Nallekoplan konsertissa, jossa ihan oikeat poliisit virkapuvuissaan soittivat ja esittivät kivoja lastenlauluja. 

Olemme retkeilleet Kohnamäen rannassa ja Torronsuolla. Kohnametsässä keräsimme pajunoksia pääsiäisaskarteluja varten ja lapset innostuivat rakentelemaan majoja ja linnuille pesiä kuivasta heinästä. Pesät tarvitsivat tietenkin myös asukkaita, joten kävyistä, vanhoista puunlehdistä ja pajunkissoista syntyi tuota pikaa useita erilaisia lintuja. Torronsuolla tutkimme suomaastoa kiikareilla ja suurennuslaseilla, mutta eläimiä ei juurikaan näkynyt. Kuuntelimme kuitenkin linnunlaulua ja taisi jokin pikkulintukin vilahtaa oksistossa. Kiersimme pitkospuureittiä ja söimme evääksi edellisenä päivänä itse leivottua pullaa. 

Viskarit pääsivät tutustumaan Someron paloasemaan. 

Anne-opiskelija on pitänyt lapsille monenlaisia tuokioita ja opettanut meille ihan uusia liikuntaleikkejä, joita varmasti leikimme Leijoissa jatkossakin. Pitseria-leikki on Annen opiskeluprojekti ja siitä Anne kirjoittikin lyhyen postauksen tähän blogiin.