Kesällä 2025

Toukokuussa kävimme kirkkokävelyllä Someron kirkossa sekä jäätelökioskiretkellä. Lapset leikkivät herkuttelun jälkeen skeittiparkilla.

Vietimme Leijojen kevätjuhlaa toukokuun viimeisellä viikolla. Juhlaohjelmaa suunnittelimme yhteistyössä ja lasten kiinnostuksen kohteita huomioiden. Lapset esittivät pieniä esityksiä liittyen mm. kesään, kalastukseen ja liikenteeseen. Esitysten päätteeksi jäätelö maistui makoisalta ja saimme viettää mukavan hetken yhdessä kesäisessä kelissä.

Askartelimme ulkona voikukista hauskoja kukkanaamoja, osalla kukat olivat tukkana ja osalla partana. Tusseilla viimeisteltiin kasvot kuntoon ja tosi veikeitä hahmoja syntyi kotiinvietäviksi. 

Kesällä on tarkoitus harjoitella hieman verstastöitäkin, kuten sahaamista ja naulaamista. Toivottavasti ilmat vähän lämpenisivät, niin pääsisimme leikkimään vesileikkejäkin päiväkodin pihassa. Joka tapauksessa vietämme paljon aikaa ulkona ja pyrimme käymään ahkerasti lähileikkipuistoissa. 

Leijoissa on toimintaa koko kesän, kun Tervapääskyn päiväkoti päivystää. Meille tulee lapsia ja aikuisia myös muista varhaiskasvatuksen toimipaikoista. Päivystys jatkuu aina elokuun alkuun asti ja uusi ryhmä aloittaa toimintakauden Leijoissa ma 4.8.

Blogin pitäjä kiittää ja vaikenee, tavataan taas blogin merkeissä ensi syksynä!