Keväällä 2024

Kevät on täynnä tärkeitä juhlia ja tapahtumia, joita huomioimme myös päiväkodissa. Olemme Leijoissa askarrelleet pääsiäistä, vappua ja valmistelleet myös toukokuista äitienpäivää. Pääsiäisen aikaan saimme vierailijan Someron seurakunnasta, kun Johanna Teräväinen tuli kertomaan meille pääsiäisestä. Päiväkodin naamiaisjuhlissa saimme yllätysvieraan, kun taikuri Aaro Sorva saapui hämmästyttämään meitä hienoilla tempuillaan. Keväällä meillä kävi vierailemassa myös Tiia Kaivola Someron hammashoitolasta ja hän kertoi meille hampaidenhoidosta. 

Perustimme oman kauppaleikin ryhmätiloihin ja vietimme yhdessä Leijamarketin avajaisia. Kauppaleikki on ollut suosittu leikkipaikka ja roolit vaihtuvat tiuhaan kassatyöntekijästä asiakkaaksi ja toisinpäin. Leikissä on kassakoneet, ostoskorit, lompakot rahoineen ja pankkikortteineen sekä tietysti kattava valikoima erilaisia päivittäistuotteita :)

Toinen tykätty leikki on ollut pahvilaatikkoleikit. Leikimme ensin yhteisesti Laatikkoukko-leikkiä ja sitten erikokoiset laatikot ovat olleet vapaasti lasten saatavilla ja hyödynnettävissä erilaisiin tarkoituksiin. 

Pidimme lasten toiveesta Leijojen oman levyraadin myös kevätpuolella. Biisit olivat lasten valitsemia ja ne innostivat monenlaisiin tanssimuuveihin. Äänet jakautuivat melko tasaisesti, mutta voittajaksi valikoitui Käärijän "It`s crazy, it`s party". Sama biisi voitti myös syyspuolella pidetyn levyraadin, joten kyllä se nyt on ihan paras biisi!

Olemme tehneet retkiä lähiympäristön metsiin ja tarkkailleet kevään edistymistä luonnossa. Kiikarit ja suurennuslasit olivat apuna tutkimuspuuhissa.

Draamakerhon loppuhuipennuksena viskarit esittivät muulle päiväkodin väelle esityksen kolmesta pienestä porsaasta.