Oppilaskunta

Mitä on oppilaskuntatoiminta?

Oppilaskunnat ovat merkittävä osa koulun osallisuuteen kannustavaa toimintakulttuuria. Ne tarjoavat mahdollisuuden oppilaiden osallistumiselle sekä vahvistavat yhteistyötä ja vuorovaikutusta koko kouluyhteisössä (OPS 2014). Oppilaskuntatoiminnan ja sen toimielinten tehtävänä on perusopetuslain mukaan edistää oppilaiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista.

Oppilaskunnan muodostavat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskunta valitsee keskuudestaan hallituksen, joka edustaa kaikkia koulun oppilaita ja johtaa oppilaskunnan toimintaa. Hallituksen tehtävänä on huolehtia siitä, että oppilaskunnan toimintaan otetaan mukaan koko oppilaskunta ja että sen kautta kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. Hallitus valitsee keskuudestaa puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. jotka johtavat oppilaskunnan hallituksen toimintaa. Oppilaskunnan tukena toimii ohjaava opettaja, joka myös huolehtii yhteydenpidosta muuhun koulun henkilökuntaan. Suininlahden koulun oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat tänä lukuvuonna Sofia Salo ja Laura Parikka. 

Lukuvuoden toiminnan tavoitteet 

Oppilaskuntatoiminta kannustaa oppilaita vaikuttamaan kouluyhteisön asioihin, edistää oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä sekä harjaannuttaa käyttämään neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja. Oppilaskunta pyrkii järjestämään oppilaille mieleistä ohjelmaa. 

Toimintasuunnitelma

Lukuvuoden aikana oppilaskunnan hallitus suunnittelee
kokouksissa yhteisiä tapahtumia sekä harjoittelee vaikuttamisen keinoja ja kokouskäytänteitä. Toimintaa toteutetaan yhdessä esimerkiksi tukioppilaiden ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Oppilaskunnan vaikuttamisen keinoja ovat esimerkiksi Forms-kyselyt, Suininlahden koulun Instagramissa oppilaiden mielipiteiden kysyminen, yhteistyö rehtorin ja koulun johtoryhmän kanssa sekä oppilashuollon palaverit. Oppilaskunta järjestää kioskeja kuukausittain ja järjestää kaseille ja yseille välituntitoimintaa kerran viikossa perjantaisin. 

Uusien oppilaskunnan hallituksen jäsenten valinta tapahtuu alkusyksystä, jolloin seiskaluokilta valitaan oppilaskunnan edustajat.