Mitä tarkoittaa kivikausi? Aikakausi ihmisen historiassa, jolloin työkalun valmistettiin kivestä, puusta tai luusta.
Mitä arkeologi tutkii? Tutkija, joka selvittää ihmisen menneisyyttä ja yhteisöjen toimintaa maaperään tai vesistöjen pohjaan jääneiden materiaalisten jäännösten avulla.
Mitä eroa on esihistoriallisella ja historiallisella ajalla? Esihistorialliselta ajalta ei ole säilynyt kirjoituksia. Historialliselta ajalta on säilynyt kirjoituksia.
Oikein vai väärin? a) Kivikaudella ihmiset muuttivat asuinpaikkaansa usein. o b) Kivikaudella ihmiset söivät vain metsästämäänsä lihaa. v c) Suomessa ei ole säilynyt yhtään kalliomaalausta. v d) Kivikausi on ihmisen historian pisin aikakausi. O
Mitä tarkoittaa eaa. Ennen ajanlaskun alkua
Mikä esti Pohjolan asuttamisen ja miksi kivikausi alkoi Pohjolassa myöhemmin kuin Etelä-Euroopassa? Jääkausi esti asutuksen leviämisen.
Kuka on/oli Ötzi? Alpeilta löytynyt kivikauden vainaja.
Mikä on Catal Höyük? Turkissa sijaitseva suurin kivikautinen kaupunki
Mikä on Jeriko? Yksi maailman vanhimmista kaupungeista. Sen ympärille oli rakennettu muuri.
Mikä on Stonehenge? Kivikaudelta peräisin oleva kivinen rakennelma - kivikehä Englannissa.
Miksi kalliomaalauksia tehtiin? Varmaa tietoa ei ole. Luultavasti niillä tavoiteltiin metsästysonnea, ehkä ne kuvasivat arjen tapahtumia. Niillä merkittiin ehkä oma metsästysalue. Ehkä kuvien tarkoitus oli kunnioittaa metsän eläimiä.
Mitä hyötyä ihmiselle oli tulesta? Valo, lämpö, ruoan kypsennys, petojen karkoittaminen, metsästys, myös nuolenkärjistä saatiin kovempia kun ne käsiteltiin tulella.