Ohjaus, eriyttäminen ja tuki äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineessa vuosiluokilla 1–2

Yhteistyö kotien kanssa, mallintaminen ja monipuolisuus

Tavoitteena on tukea oppilaiden kielellistä kehitystä ja vuorovaikutustaitoja sekä luku- ja kirjoitustaidon oppimista yhteistyössä kotien kanssa. Kielellisiä vaikeuksia puheen, lukemisen ja kirjoittamisen alueella pyritään tunnistamaan mahdollisimman varhain. Opettaja mallintaa sanojen, virkkeiden ja tekstien lukemista ja ymmärtämistä sekä kirjoittamisen tapoja. Oppilaita ohjataan käyttämään mediavälineitä monipuolisesti ja turvallisesti. Kielellisesti taitavia oppilaita ohjataan haastavampien tehtävien, materiaalien ja tekstiympäristöjen pariin. Tekstit ja työtavat valitaan niin, että oppilaiden yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo toteutuu.

Oppilaalle annetaan hänen ikätasolleen sopivaa ohjausta ja tukea kaikissa niissä sisällöissä ja tavoitteissa, joita OPSiin on kirjattu. Lisäksi koulutyöskentelyssä tuetaan hänen kokonaisvaltaista kasvuaan ja kehitystään.

Jo siirtymävaiheessa esikoulusta ensimmäiselle luokalle tehdään yhteistyötä esiopetuksen ja huoltajien kanssa. Pyydetään esiopetuksen ja huoltajien arviota mahdollisista kielellisistä vaikeuksista. Tarvittaessa järjestetään siirtopalaveri, jossa keskustellaan havaituista tuen tarpeista ja tuen järjestämisestä jo heti ensimmäisen luokan alussa tai keväällä esikouluvuoden päättyessä. Otetaan huomioon esiopetuksessa mahdollisesti tehdyt testit ja aloitetaan oppilaan tuki tarvittaessa heti syyslukukauden alussa. Tärkeää on se, ettei hukata aikaa tuen aloittamisessa, vaan se aloitetaan sopivan intensiivisenä heti kun sille näyttää olevan tarvetta.

Ensimmäisen vuosiluokan alussa tehdään lähtötason kartoitus, jolla pyritään saamaan selville lapsen äänteiden ja kirjainten tunnistaminen, äänteiden kirjoitusasun hallinta ja luku- ja kirjoitustaidon taso. Lukutaitoisilla lapsilla tuetaan tavutietoisuutta ja lukutaidon kehittymistä sekä muiden äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen sisältöjen oppimista. Tarvittaessa oppilaan tehtäviä eriytetään ylöspäin jo ensimmäisellä luokalla, jotta hän saa itselleen sopivan haastavia tehtäviä.

Lähtötasotesteissä heikosti menestyneet lapset ohjataan erityisopettajan kielellisten valmiuksien testiin ja/tai muihin tarvittaviin testeihin, jos tätä testiä ei ole tehty jo esikoulussa. Tarvittavista tukitoimista keskustellaan huoltajien ja erityisopettajan kanssa ja aloitetaan tuki viivytyksettä.

Oppimisen seuraamisessa tehdään sekä ensimmäisellä että toisella luokalla erityisopetuksen seulonta- ja yksilötestejä, jotka tarkemmin eritellään koulun Erityisopetuksen käsikirjassa. Yksilötestejä voidaan tehdä aina kun siihen näyttää olevan tarvetta. Seulonta- ja yksilötestien perusteella oppilaalle suunnitellaan sopiva tuki, jos hän sitä tarvitsee. Oppilas voidaan ohjata myös tarkempiin koulupsykologin kognitiivisiin tutkimuksiin.

Vanhempainilloissa ja vanhempainvarteissa voidaan keskustella myös äidinkieli- ja kirjallisuus -oppiaineen sisällöistä, tavoitteista, toteutuksesta ja arvioinnista. Opettaja antaa tukea kodeille heidän kasvatustyössään, ja äidinkieli- ja kirjallisuus -oppiaineen osalta myös tarvittaessa ohjaa huoltajia siinä, miten he voisivat kotona tukea lapsensa oppimista.

Opettaja seuraa oppilaitten työskentelyä oppitunneilla koko lukuvuoden ajan ja tarjoaa tukea sen laajuisena kuin se on tarpeen. Oppimista seurataan myös erilaisin kokein ja näytöin. Tarvittaessa oppilaalle tarjotaan tukiopetusta ja hänet voidaan ohjata osa-aikaiseen erityisopetukseen.

Oppilasta ohjataan tekemään itsearviointia ja opettaja järjestää arviointikeskustelun jokaisen oppilaan kanssa vähintään kerran lukukaudessa. Arviointikeskustelussa voivat olla mukana myös oppilaan huoltajat. Oppilaan arviointi on kannustavaa, ja oppilasta ohjataan tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja arvioimaan omaa osaamistaan realistisesti ikätasonsa mukaisesti sekä asettamaan itselleen sopivia tavoitteita. Oppituntityöskentelyssä häntä ohjataan työskentelemään itselleen asettamiensa tavoitteiden mukaisesti ja niitä kohti.

Oppilaan vuorovaikutustaitoja arvioidaan kaikissa koulun tilanteissa ja hänelle tarjotaan tukea silloin, kun tähän näyttää olevan tarvetta. Tarvittaessa oppilaalle järjestetään myös oppilashuollon tukea siten, kuin siitä luvussa 8 sanotaan.