Ilmoitusasiat ja kalenteri
Tervetuloa eskariin!
Eskarilaiset käyvät esikoulua 9.00 - 13.00 päiväkoti Saukonsilmussa. Esikoulu alkaa 6.8.2025 klo 9.00.
Iltapäiväkerhot alkavat koululla heti koulupäivän jälkeen. Koululla iippa päättyy päivittäin 16.00. Jos lapsesi tarvitsee hoitoa sitä pitempään, iltapäivähoito tapahtuu päiväkoti Saukonsilmulla. Iltapäivätoiminta on kokonaisuudessaan päiväkoti Saukonsilmun alaista toimintaa. Varhaiskasvatuksen vastaava Meeri Haloselta varataan apip-toiminta.
Ristijärven varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitoaikojen sähköinen ilmoittaminen. Hoitovuorot on varattava DaisyFamilyn kautta viimeistään edellisen viikon maanantaihin klo 12 mennessä. Ohjeita sähköisen järjestelmän käyttöön saa päiväkodilta.
Eskarilaisten koulupäivään kuuluu paljon leikkejä, ryhmätyötaitojen ja yksilötaitojen opettelua, liikuntaa ja laulua. Tänä lukuvuonna käynnistämme myös joustavan esi- ja alkuopetuksen työskentelyn, joten eskarilaisten kanssa työskentelevät useat eri aikuiset lukuvuoden aikana, pienemmissä ryhmissä. Eskarilaiset liikkuvat koulun yhteisissä tilaisuuksissa ja usein retkillä kummioppilaidensa kanssa. Kummioppilaina toimivat tämän vuoden 7. luokkalaiset luokanvalvojansa kanssa. Kummioppilaat ovat pienten oppilaiden tukena esi- ja alkuopetusluokkien ajan.

- Meeri Halonen, varhaiskasvatusvastaava, 044 7159 731, meeri.halonen@ristijarvi.fi
- Saukot 044 7159 234
- Silmut 044 7159 364
Ristijärven varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitoaikojen sähköinen ilmoittaminen. Hoitovuorot on varattava DaisyFamilyn kautta viimeistään edellisen viikon maanantaihin klo 12 mennessä. Ohjeita sähköisen järjestelmän käyttöön saa päiväkodilta.
Kirjautuminen DaisyFamily -palvelun sovellukseen tapahtuu Internet-selaimella https://ristijarvi.daisyfamily.fi tai lataamalla DaisyFamily -sovellus Android- tai Apple-puhelimen sovelluskaupasta
DaisyFamilyssa käytettävissä olevat toiminnot:
- Lapsen hoitoaikojen varaaminen
- Lapsen perustietojen, yhteystietojen sekä hoitoaikatoteumien tarkastelu
- Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman täyttäminen
Eskarilaisten koulupäivään kuuluu paljon leikkejä, ryhmätyötaitojen ja yksilötaitojen opettelua, liikuntaa ja laulua. Tänä lukuvuonna käynnistämme myös joustavan esi- ja alkuopetuksen työskentelyn, joten eskarilaisten kanssa työskentelevät useat eri aikuiset lukuvuoden aikana, pienemmissä ryhmissä. Eskarilaiset liikkuvat koulun yhteisissä tilaisuuksissa ja usein retkillä kummioppilaidensa kanssa. Kummioppilaina toimivat tämän vuoden 7. luokkalaiset luokanvalvojansa kanssa. Kummioppilaat ovat pienten oppilaiden tukena esi- ja alkuopetusluokkien ajan.
Eskarin kalenteri
Viikko 49
1 December 2025 Thursday
2 December 2025 Thursday
3 December 2025 Thursday
4 December 2025 Thursday
5 December 2025 Thursday
6 December 2025 Thursday
7 December 2025 Thursday
Viikko 50
8 December 2025 Thursday
9 December 2025 Thursday
10 December 2025 Thursday
11 December 2025 Thursday
12 December 2025 Thursday
13 December 2025 Thursday
14 December 2025 Thursday
Viikko 51
15 December 2025 Thursday
16 December 2025 Thursday
17 December 2025 Thursday
18 December 2025 Thursday
19 December 2025 Thursday
20 December 2025 Thursday
21 December 2025 Thursday
Viikko 52
22 December 2025 Thursday
23 December 2025 Thursday
24 December 2025 Thursday
25 December 2025 Thursday
26 December 2025 Thursday
27 December 2025 Thursday
28 December 2025 Thursday
Viikko 1
29 December 2025 Thursday
30 December 2025 Thursday
31 December 2025 Thursday
1 January 2026 Thursday
2 January 2026 Thursday
3 January 2026 Thursday
4 January 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna