Mitä on taiteen perusopetus?

Tietoa taiteen perusopetuksesta

Taiteen perusopetus on paikallisissa taideoppilaitoksissa vapaa-ajalla annettavaa taidekasvatusta. Se on tavoitteellista, valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan sidottua ja sitä antavat alan koulutetut ammattilaiset. Valittavia taiteenaloja on yhdeksän. Opetusta on tarjolla laajasti Suomessa ja oppilaaksi pääsee matalalla kynnyksellä.

Taiteen perusopetus tuo laadukkaan taiteen opetuksen laajasti saataville eri puolille maata. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelma on kansallinen ja yhteismitallinen. Vakiintunut ammattimainen opetus ja tekemisen perinteet varmistavat, että opettaminen on luotettavaa ja jatkuvaa.

Harrastuksen taiteen perusopetuksen parissa voi aloittaa koululaisena, sitä nuoremmat voivat osallistua varhaisiän taidekasvatukseen. Taiteen perusopetus on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta kiinnostus taiteiden opiskelua kohtaan kasvaa jatkuvasti myös aikuisväestön keskuudessa. Aikuisryhmiä löytyy yhä useammasta taiteen perusopetuksen oppilaitoksesta.

Kansainvälisesti ainutlaatuinen taiteen opetuksen instituutio

Missään muualla maailmassa ei ole suomalaisen taiteen perusopetuksen kaltaista järjestelmää. Taiteen perusopetus on Suomessa vakiintunut, kansainvälisesti ainutlaatuinen, koulutus- ja harrastusmuoto, joka on osoittanut arvoaan jo vuosikymmeniä. Sitä kannattaa vaalia ja kehittää edelleen.

Taiteen perusopetus on osa Suomen koulutusjärjestelmää, ja siitä säädetään taiteen perusopetuksesta annetussa laissa ja asetuksessa. Taiteen perusopetuksen rehtoreiden ja opettajien kelpoisuuksista säädetään asetuksella opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä