Historiaa tutkitaan toisinaan samoin menetelmin kuin rikoksia. Salapoliisin lailla tutkija tekee päätelmiä menneen ajan elämästä kirjoituksien, esineistön tai vaikkapa vaatetuksen perusteella. Historioitsija yhdistelee erilaisia tietoja saadakseen selville, miten ennen elettiin. Joskus hän saattaa saada ratkaistavakseen todellisen salapoliisitehtävän, kuten Napoleon Bonaparten surman.

Murhattiinko Napoleon?

Ranskaa hallinneen Napoleonin kuolema vuonna 1821 on askarruttanut tutkijoita. Eräs ruotsalainen tutkija esitti 1960-luvulla, että Napoleon myrkytettiin. Varmuutta asiasta ei saatu. Napoleon oli aikansa mahtavin hallitsija. Hänen johtamanaan ranskalaiset hävisivät kuitenkin sodan Venäjää vastaan, ja hänet pakotettiin luopumaan kruunustaan. Vastustajat karkottivat Napoleonin Välimeressä sijaitsevalle Elban saarelle, josta hän jonkin ajan kuluttua pakeni. Paon jälkeen hänet valittiin uudelleen Ranskan keisariksi. Napoleonin valtaa vastustaneet Iso-Britannia ja Preussi kokosivat tällöin armeijan ja löivät Napoleonin armeijan Waterloon taistelussa vuonna 1815. Jälleen Napoleon vangittiin ja hänet vietiin Atlantin keskellä olevalle Saint Helenan saarelle, josta pakenemisen ajateltiin olevan mahdotonta. Britit pitivät Napoleonia kuitenkin niin suurena uhkana, että he asettivat suuren sotilasjoukon vartioimaan häntä.
Iso-Britannia oli ollut Ranskan päävastustaja. Britit pelkäsivät Napoleonin yllyttävän ranskalaiset vielä kerran sotaan. Jopa jotkut ranskalaiset pitivät häntä vaarallisena. Napoleonin jälkeen valtaan palanneet Bourbonien kuningassuvun jäsenet epäilivät, että entinen keisari kykenisi vangittunakin nostamaan ranskalaiset kapinaan heitä vastaan.

Napoleonin kuolema

Monet halusivat päästä Napoleonista lopullisesti eroon. Hänen teloittamisensa ei kuitenkaan käynyt päinsä, koska se olisi voinut yhdistää hänen kannattajansa asettumaan teloituksen järjestäjiä vastaan.
Oltuaan vangittuna kuusi vuotta ja sairasteltuaan pitkään Napoleon kuoli. Vastustajien huoli kaikkosi. Hän oli kuollessaan 52-vuotias. Toisin kuin nykyään kuolinsyyn selvittäminen oli epävarmaa. Napoleonin uskottiin kuolleen luonnollisesti, mutta kuolinsyystä ei päästy yksimielisyyteen. Ruumiin tutkineet lääkärit ehdottivat kuolinsyyksi vatsahaavaa, maksasairautta tai vatsasyöpää. Todennäköisimpänä kuolinsyynä pidettiin syöpää, koska Napoleonin isäkin oli aikoinaan menehtynyt samaan sairauteen.
Vaikka Napoleonin kannattajat epäilivät, että briteillä ja Ranskan kuningassuvun jäsenillä oli ollut tekemistä Napoleonin kuoleman kanssa, heillä ei ollut aihetta syyttää ketään Napoleonin kuolemasta.

Epäilykset heräävät

Myöhemmin tutkijat alkoivat epäillä, oliko Napoleon kuollut luonnollisesti vai oliko hänet mahdollisesti myrkytetty. Napoleoni kuoleman aikaan myrkytyskuolemien selville saaminen oli lähes mahdotonta, jos myrkyttäjä oli taitava, eikä myrkytystä tuolloin edes esitetty kuolinsyyksi.
Napoleon haudattiin Saint Helenan saarelle. Vuonna 1840 hänen ruumiinsa siirrettiin Pariisin Invalidikirkkoon ja siirron yhteydessä arkku, jossa hänet oli haudattu avattiin. Monet yllättyivät huomatessaan, ettei Napoleonin ruumis ollut muuttunut 19 vuodessa juuri lainkaan. Hänen kasvonsakin olivat säilyneet lähes entisellään.
Nykytutkijoiden epäilykset siitä, että Napoleon oli myrkytetty, vahvistuivat heidän luettuaan kuvauksia arkun avaamisesta. He uskoivat ruumiin säilymisen viittaavan arsenikki-nimisen myrkyn käyttöön.

Arsenikkia hiuksissa?

Asiaa tutkittiin käyttämällä apuna Napoleonin seurana olleiden henkilöiden päiväkirjamerkintöjä. Niistä kävi ilmi, että Napoleonin sairaus eteni vaiheittain. Toisinaan vanki tunsi itsensä terveeksi, mutta hyvää jaksoa seurasi aina huono kausi. Tutkijat epäilivät, että Napoleonille annettiin myrkkyä pieninä annoksina pitkän ajan kuluessa.
Asia olisi voitu ratkaista tutkimalla Napoleonin jäännöksiä. tutkijat eivät kuitenkaan voineet tehdä sitä, sillä Ranskan entisen hallitsijan arkku lepää 35 tonnia painavan graniittipaaden alla. Paaden siirtämistä ja ruumiin tutkimista vastustettiin, koska sitä pidettiin haudan häpäisynä.
Asia täytyi selvittää muulla tavoin, ja apuna käytettiin entisaikojen suosittuja muistolahjoja - hiussuortuvia, joita Napoleonin tiedettiin lahjoittaneen useille henkilöille. Nykymenetelmin on mahdollista tutkia myrkytyksiä hiuksista, sillä esimerkiksi arsenikista jää jälkiä vainajan hiuksiin.
1960-luvulla tutkijat löysivät pitkällisen uurastuksen jälkeen eri puolilta maailmaa henkilöitä, joilla oli hallussaan suurmiehen hiuksia. Tutkimukset osoittivat, että hiuksissa oli arsenikkia moninkymmenkertaisesti normaaliin määrään verrattuna.
Epäilijöiden mukaan tutkijat eivät kuitenkaan pystyneet osoittamaan, että hiukset olisivat kuuluneet juuri Napoleonille. Heidän mukaansa ne saattoivat yhtä hyvin olla peräisin keneltä tahansa.

Olisiko Napoleon voitu myrkyttää?

Myrkytykseen uskoneet tutkijat yrittävät selvittää, miten myrkky olisi voinut joutua Napoleonin kehoon. Napoleon ilmeisesti tunsi epäluuloa vangitsijoitaan kohtaan, ja niinpä myrkyttäjän uskottiin löytyvät hänen läheisistään. Vain sellaisen henkilön, johon Napoleon luotti, oli mahdollista ujuttaa myrkkyä entisen hallitsijan ruokaan tai juomaan tämän itse sitä huomaamatta.
Napoleonin ruoan valmistivat hänen omat kokkinsa, ja sen tarjoili hänelle hänen henkivartijansa Louis Marchand. aterioillaan Napoleon joi viiniä, joka oli tuotu hänen kotisaareltaan Korsikalta, ja jota kukaan muu ei saanut nauttia. Viinin tarjoilijana toimi kenraali Charles Montholon. Näillä kahdella henkilöllä oli myrkyttämiseen tilaisuus.
Testamentissaan Napoleon jätti omaisuuttaan sekä Marchandille että Montholonille. Kun entisen hallitsijan arkku siirrettiin Pariisiin, oli Marchand paikalla. Montholon oli sen sijaan vankilassa kärsimässä tuomiota rikoksistaan, jotka hän oli tehnyt Napoleonin kuoleman jälkeen.
Kummallakaan, Marchandilla tai Montholnilla, ei ollut henkilökohtaista syytä myrkyttää Napoleonia. Myrkytysteorian kannattajat ovatkin epäilleet Napoleonin vastustajien, brittien tai ranskalaisten, suostutelleen jommankumman Napoleonin luotetuista henkilöistä surmatyöhön.

Lisätietoa:
Helsingin kaupunginkirjasto
Murha-info keskustelu