Järjestyssäännöt
Koulun järjestyssäännöt
Järjestyssääntö uudistetaan lukuvuoden 2018 - 2019 alussa. Oppilaskunnan hallitus on valmistellut kevätlukukaudella 2018 järjestyssäännön uudistamista ja työ saadaan päätökseen uuden kouluvuoden alussa.
Kouluuntulo
-
Saavun aamuisin ajoissa kouluun.
-
Talutan pyöräni telineeseen.
Tervehtiminen
-
Muistan tervehtiä kohteliaasti.
Oppitunnilla
-
Odotan opetuksen alkua rauhallisesti omalla paikallani.
-
Osallistun oppituntiin aktiivisesti.
-
Matkapuhelimeni ei häiritse koulutyötä.
Välitunnilla
-
Välitunnin alkaessa poistun reippaasti luokasta ja muista sisätiloista.
-
Vältän kaikenlaista kiusantekoa ja sellaisia leikkejä, joissa on tapaturman vaara olemassa.
-
Oleskelen vain sallitulla aluella.
WC:t
-
WC:ssä käyttäydyn kunnollisesti ja siististi, sekä poistun heti asioituani.
Käytävällä liikkuminen
-
Sisälle tullessani ja sisällä ollessani käyttäydyn hillitysti.
Ruokailu
-
Ruokailen rauhallisesti meluamatta ja viivyttelemättä.
-
Noudatan hyviä pöytätapoja. Myös muu kuin lempiruokani maistuu minulle. En nouse pöydästä nälkäisenä.
Koulun päättyminen
-
Koulun päätyttyä poistun aikailematta koulusta ja sen alueelta kotiin.
-
Koulumatkoilla käyttäydyn asiallisesti.
-
Olen varovainen liikenteessä ja noudatan liikennesääntöjä.
Poissaolot
-
Jos en sairauden vuoksi pääse kouluun, huoltajani ilmoittaa siitä luokanvalvojalle mieluiten jo samana päivänä.
Vaaralliset esineet
-
Koulussa kaikkien on voitava tehdä työtään turvallisin mielin.
-
Siksi en koskaan tuo kouluun esineitä tai välineitä, joista voisi olla vaaraa itselleni tai muille.
-
Vaarallisia esineitä ovat mm. puukot, linkkarit, tulentekovälineet.
Siisteys on osa viihtyisyyttä
-
Toimin ja työskentelen niin, että oma ja muiden työskentely-ympäristö säilyy mahdollisimman siistinä ja puhtaana. Jos sotken, siivoan jälkeni.
-
Osallistun luokkani siivoamiseen, kun tarvetta ilmenee.
“KIITOS” on kaunis sana – käytä sitä! “ANTEEKSI” on tarpeellinen sana – ennätä ensin pyytämään anteeksi! On kohteliasta sanoa “OLE HYVÄ” – haluathan olla kohtelias! “HYVÄÄ HUOMENTA”, “HYVÄÄ PÄIVÄÄ”, “NÄKEMIIN” – saa mielen iloiseksi.