Järjestyssäännöt
Sisällä koulussa toimin rauhallisesti hyviä tapoja noudattaen.
- Tulen sisälle vasta kellon soitua, aamulla en tuo reppua sisälle.
- Liikun rauhallisesti kävellen.
- Kuljetan välituntitavarat kainalossa.
- Herrasmiehenä en kulje hattu päässä.
Oppitunneilla huolehdin työrauhasta omalta osaltani.
- Odotan tunnin aloitusta omalla paikallani.
- Pyydän puheenvuoron viittaamalla ja työskentelen ohjeiden mukaisesti toisia häiritsemättä.
- Otan sovitut varusteet mukaan liikunta- ja muille oppitunneille.
Välitunnilla viihdyn ja virkistyn turvallisesti.
- Siirryn vikkelästi välitunnille ja välitunnilta.
- Pysyn välituntialueella, en oleskele pyörien luona.
- Ulkovalvoja kuuluttaa, jos kovalla pakkasella jäädään sisälle.
- Pukeudun sään mukaisesti.
- Noudatan keinu- ja maalivuoroja.
- Pelaan pallopelit koulun kentällä – en heittele lumipalloja muualle kuin palloseinään.
- Selvitän välituntitapahtumat välituntivalvojan kanssa
Ruokalassa noudatan hyviä ruokailutapoja.
- Tulen ruokalaan opettajan johdolla.
- Ruokailen hyvien tapojen mukaisesti ja rauhallisesti omalla paikallani.
- Otan sen verran ruokaa, kun aion syödä ja maistan kaikkea.
- Palautan astiat siistinä.
- Kiitän ruuasta.
Koulupäivinä huolehdin viihtyvyydestä sekä yhteisestä omaisuudesta ja omista tavaroistani.
- Käyttäydyn ystävällisesti ja hyvien tapojen mukaisesti. En kiusaa ketään.
- Tervehdin kaikkia.
- Kiitän saadessani jotain, pahoittelen ja pyydän anteeksi tarvittaessa.
- Pidän paikkani ja naulakkoni siistinä.
- Toimin koulua ja koulun tavaroita vahingoittamatta.
- Karkit, purkat, rahat ja kännykät eivät kuulu koulupäivään. Kouluun otetuista kännyköistä vastaavat huoltajat.
- Vastaan aiheuttamastani vahingosta (pulpetit, kirjat, tietokoneet, atk- ja av-välineet, koulurakennus ym.).
Koulumatkoilla ja koulun retkillä liikun sääntöjä ja ohjeita noudattaen.
- Käytän tunnelia ja suojatietä.
- Käytän pimeän aikaan heijastinta.
- Pyöräilen kypärä päässä.
- 1.luokalla en pyöräile kouluun. 2.luokalla saan pyöräillä kouluun huoltajien luvalla.