Arviointi
Musiikki
Musiikin arviointiperusteet 7. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten sekä kohtalaista osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kuusi varten
Tavoitteet |
Sisältö-alueet |
Arvioinnin kohteet oppiaineessa |
Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen |
Kohtalainen/arvosanan kuusi osaaminen |
Osallisuus |
||||
T1 Oppilas toimii oman musiikinryhmän jäsenenä kannustavasti, saa onnistumisen kokemuksia ja harjoittelee esiintymistilanteita |
S1-S4 |
Musiikillisen ryhmän jäsenenä toimiminen |
Oppilas toimii oman musiikinryhmän jäsenenä, huolehtii osuudestaan ja kannustaa toisia.
|
Oppilaan on haastavaa toimia oman musiikinryhmän jäsenenä. Oppilas huolehtii ohjattuna pienestä osuudestaan. |
Musiikilliset tiedot ja taidot sekä luova tuottaminen |
||||
T2 Oppilas käyttää ääntään turvallisesti ja tarkoitukseen sopivalla tavalla ja laulaa rohkeasti muiden mukana. Oppilas oppii ymmärtämään äänenmurroksen aikana äänessä tapahtuvia muutoksia ja tiedostaa, että oman äänen hyväksyminen on tärkeää. |
S1-S4 |
Äänenkäyttö ja laulaminen musiikkiryhmän jäsenenä |
Oppilas osaa käyttää ääntään turvallisesti ja tarkoitukseen sopivalla tavalla ja osallistuu lähes aina yhteislauluun sovittaen osuutensa osaksi kokonaisuutta.
|
Oppilas osaa käyttää ääntään turvallisesti. Hän osallistuu harvoin yhteislauluun ja oman osuuden sovittaminen osaksi kokonaisuutta on haasteellista. |
T3 Oppilas osallistuu yhteismusisointiin ja kehittää edelleen soittotaitojaan keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimissa perehtyen mahdollisuuksien mukaan jonkin sointusoittimen soittamiseen. |
S1-S4 |
Soittaminen musiikkiryhmän jäsenenä |
Oppilas soittaa keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimia ja osallistuu yhteissoittoon melko sujuvasti.
|
Oppilas soittaa satunnaisesti jotakin keho-, rytmi-, melodia- tai sointusoitinta. Yhteissoittoon osallistuminen on oppilaalle haastavaa.
|
T4 Oppilas eläytyy musiikkikäsitteisiin ja ja musiikkikulttuureihin musiikkiliikunnan kautta. |
S1-S4 |
Musiikkiliikunta |
Oppilas osallistuu musiikkiliikuntaan ja eläytyy rohkeasti tehtäviin. Oppilas osoittaa hahmottavansa musiikin perussykkeen.
|
Oppilas osallistuu vain vähän musiikkiliikuntaan ja eläytyminen tehtäviin on haasteellista. Oppilaalla on vaikeuksia hahmottaa musiikin perussykettä kuulemastaan musiikista. |
T5 Oppilas havainnoi musiikkia ja harjoittelee oman mielipiteen muodostamista sekä sen perustelemista. |
S1-S4 |
Ääniympäristön ja musiikin kuuntelu ja siitä keskusteleminen |
Oppilas kuuntelee musiikkia ja osaa kertoa havainnoistaan. Hän osaa ilmaista perustellun mielipiteensä. Oppilas osallistuu yhteiseen keskusteluun.
|
Oppilas kuuntelee musiikkia. Hän tekee jonkin verran havaintoja kuulemastaan, mutta hänen on haastavaa sanallistaa havaintojaan ja mielipiteitään. Oppilas osallistuu harvoin keskusteluun. |
T6 Oppilas rakentaa luovaa suhdettaan musiikkiin kehittelemällä yksin ja ryhmässä omia musiikillisia ideoitaan improvisoiden keho-, rytmi-, melodia- ja sointusoittimilla. |
S1-S4 |
Musiikin luova tuottaminen |
Oppilas osaa improvisoida ja kehitellä musiikillisia ideoitaan yksin tai ryhmän jäsenenä keho-, rytmi-, melodia- tai sointusoittimilla.
|
Oppilaalla on vaikeuksia tuottaa musiikillisia ideoita. Oppilas osallistuu satunnaisesti improvisointiin ja musiikillisten ideoiden kehittelyyn.
|
T7 Oppilas harjoittelee tieto- ja viestintäteknologisten laitteiden ja sovellusten käyttöä musiikin tallentamisessa.
|
S1-S4 |
Musiikkiteknologian käyttö |
Oppilas on harjoitellut tieto- ja viestintäteknologisten laitteiden ja sovellusten käyttöä musiikin tallentamisessa.
|
Oppilas keskittyy harvoin tieto- ja viestintäteknologisten laitteiden tai sovellusten käytön harjoitteluun asianmukaisesti ja seuraa harvoin opetusta. |
Kulttuurinen ymmärrys ja monilukutaito |
||||
T8 Oppilas perehtyy musiikin aikakausiin ja eri puolilla maailmaa esiintyviin musiikkikulttuureihin, mutta myös suomalaiseen musiikkiin. Oppilas pohtii taiteen olemusta ja merkitystä ihmiselle. |
S1-S4 |
Kulttuurinen osaaminen |
Oppilas osaa jäsentää musiikin aikakausia ja maailman musiikkikulttuureita. |
Oppilas osaa jäsentää vain vähän musiikin aikakausia ja maailman musiikkikulttuureita. |
T9 Oppilas keskustelee musiikista ja harjoittelee käyttämään rytmin, harmonian, melodian, dynamiikan, muodon ja sointivärin käsitteistöä keskustelussa. Oppilas ymmärtää keskeisiä nuottikuvan musiikillisia merkintätapoja. |
S1-S4 |
Musiikillisten käsitteiden ja symbolien käyttö |
Oppilas osaa käyttää yleisimpiä musiikin peruskäsitteitä ja merkintätapoja sekä termejä musiikillisessa toiminnassa. Oppilas harjoittelee aktiivisesti käyttämään musiikin käsitteitä keskustelussa.
|
Oppilas tietää vain muutamia musiikin peruskäsitteitä tai merkintätapoja. Oppilaan on haastavaa toimia nuottikuvan musiikillisten merkintätapojen mukaan musiikillisessa toiminnassa. Oppilas harjoittelee käyttämään musiikin käsitteitä keskustelussa vain vähän. |
Hyvinvointi ja turvallisuus musiikissa |
||||
T10 Oppilas kehittää itsetuntemustaan musiikin avulla. |
S1-S4 |
Musiikin hyvinvointivaikutusten tunnistaminen |
Oppilaan kanssa keskustellaan musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja tunteisiin, mutta tavoitetta ei oteta huomioon arvosanan muodostamisessa.
|
Oppilaan kanssa keskustellaan musiikin vaikutuksista hyvinvointiin ja tunteisiin, mutta tavoitetta ei oteta huomioon arvosanan muodostamisessa.
|
T11 Oppilas oppii tarkkailemaan oman elinympäristönsä melutasoa ja suojautumaan melulta. |
S1-S4 |
Kuulosta sekä musisointi- ja ääniympäristön turvallisuudesta huolehtiminen |
Oppilas ottaa musisointitilanteissa huomioon äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät turvallisuustekijät. Oppilas havainnoi ääniympäristöään ja osaa suojautua melulta. |
Oppilas laiminlyö ajoittain äänen ja musiikin voimakkuuteen liittyvät turvallisuustekijät. Oppilas havainnoi ääniympäristöään puutteellisesti.
|
Oppimaan oppiminen musiikissa |
||||
T12 Oppilas pyrkii harjoittelemaan itsenäisesti ja pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee asettamaan pieniä musisointiin, musiikilliseen keksintään ja musiikkiliikuntaan liittyviä tavoitteita. Oppilas arvioi pitkäjänteisesti ja säännöllisesti työskentelyään asettamiinsa tavoitteisiin nähden ja tarvittaessa muuttaa tavoitteitaan. |
S1-S4 |
Oppimisen taidot |
Oppilas asettaa ohjattuna musisointiin, musiikkiliikuntaan tai säveltämiseen ja muuhun luovaan tuottamiseen liittyviä tavoitteita sekä arvioi edistymistään suhteessa niihin.
|
Tavoitteen asettaminen ja tavoitteen mukainen työskentely on oppilaalle haastavaa. Oppilas pystyy työskentelemään itsenäisesti vain pieniä hetkiä. Oppilas arvioi työskentelyään vain vähän.
|