kpl 12 Kristinusko juurtuu Suomeen
1000-luvun alussa uusi uskonto, islaminusko, levisi voimakkaasti Välimeren alueella, ja muslimit valloittivat kristittyjen pyhiä paikkoja (mm. Jerusalemin). Lännen kirkossa innostuttiin valloittamaan muslimeille menetettyjä alueita takaisin sekä myös levittämään kristinuskoa aivan uusille seuduille. Tästä alkoivat ristiretket, joita tehtiin ympäri Eurooppaa hallitsijoiden ja heidän sotajoukkojensa avulla.
Suomeen tehtiin ensimmäinen ristiretki arviolta 1155, kun lounais-Suomeen purjehti Ruotsin kuninkaan Eerikin johtama seurue, johon kuului myös englantilaissyntyinen piispa Henrik. Tämän ristiretken tarkoitus oli tehdä Suomesta kristitty maa ja liittää Suomi osaksi Ruotsin valtakuntaa. Ristiretken seurauksena lukuisat suomalaiset kastettiin ristityiksi ja ensimmäiset kirkot rakennettiin. Kirkkojen ympärille alkoi syntyä seurakunta. Ensimmäinen luostari perustettiin Turkuun 1200-luvulla.
Kristinuskon tulon myötä Suomessa
- alkoivat jumalanpalvelukset
- säädettiin lakeja
- kerättiin veroja
- ihmiset kirjattiin kirkonkirjoihin
- kansanopetus, luku- ja kirjoitustaito yleistyi
- uusi kristillinen kalenteri: sunnuntai lepopäivä, joulu ja pääsiäinen tärkeimmät juhlat
- kristinusko näkyi myös ihmisten ja paikkojen nimissä