KADONNEIDEN KIRJANSIVUJEN ARVOITUS, osa 2

Tutki ensin uudet sanat:

lymyillä (lymyillyt) pakoilla, piilotella, piileskellä, lymytä
vilkuilla (vilkuili) katsoa toistuvasti
illan syvenevissä varjoissa illan pimetessä
sabotaasi vahingonteko, tuhotyö, tihutyö
visusti huolellisesti, tarkasti, täsmällisesti
uikahtaa (luikahti) livahtaa, pujahtaa, mennä huomaamattomasti matkoihinsa pois, tiehensä
virnistää (virnistämään) hymyillä iloisesti, ilkikurisesti tai pilkallisesti
ylenpalttinen (ylenpalttisesta) suunnaton, liiallinen, kohtuuton, yletön, ylenmääräinen

Onnenkeksien kertomaa

Rihinää, rapinaa, kihinää. Aavemaiset äänet täyttivät Kipinäbussin aina silloin, kun sen vanha moottori ei ulvonut käynnissä. Minusta kuulosti siltä kuin jokin kutsumaton olento olisi lymyillyt bussin nurkissa. Syysiltojen tummuessa ajatus oliosta tuntui erityisen epämiellyttävältä.

Sohvikin vilkuili ajaessaan levottomasti taakseen. Hän oli asentanut hyllyjen eteen hiirenloukun. Voisiko oudon rapinan takana olla hiiri? Vai nakersiko jokin hyönteinen kirjojen sivuja repaleisiksi? Kenties kyseessä oli jokin outo kummajai nen, joka teki tuhojaan kirjahyllyllä illan syvenevissä varjoissa.

– Sabotaasi menee aina vain röyhkeämmäksi, Sohvi harmitteli eräänä päivänä kirjoja tutkiessaan. – Tämä on täysin tahallista ja järjestelmällistä kirjojen tuhoamista. Taas uusi revitty kirja! Kävikö joku bussissa yöaikaan? Mutta Kipinän ovet olivat öisin visusti lukitut, eikä niissä näkynyt minkäänlaisia murtojälkiä.

En ehtinyt pohtia kirjojen arvoitusta enempää, sillä kumaraharteinen Taavetti Tomunen nousi pysäkiltä kyytiin. Hän omisti vanhojen kirjojen myymälän eli antikvariaatin, jonka nimi oli Keltasivu. Mies lainasi jonkin kirjan, minkä jälkeen hän luikahti matkoihinsa vikkelästi kuin kala kasvien suojaan.

Seuraavaksi pysähdyimme satamassa. Entinen merikarhu Kalevi Kiiski asui vanhassa majakassa. Hän toi ison nipun kirjekuoria lähetettäväksi eri puolille maata ja lainasi samalla kasan kirjoja. Kirjapino sai hänet virnistämään leveästi.
– Näin ylenpalttisesta onnesta en edes uneksinut ollessani ruma ankanpoikanen, mies tuumi ennen kuin katosi syystuuleen. Katsahdimme Ranan kanssa kummastuneina toisiimme. Sanat olivat tietysti Ruma ankanpoikanen -sadusta, mutta miksi mies ne lausui?

Koulun pysäkillä bussia odotti konstaapeli Touko Vuokkonen lapsilauman kanssa. Vuokkonenkin tutki tuhottujen kirjojen tapausta, mutta hän ei ollut juurikaan edistynyt tutkimuksissaan.

Ensimmäiset lapset syöksyivät jo bussiin odottamaan satutunnin alkamista. Tällä kertaa Vuokkonen luki lapsille eläinsatuja. Lopuksi hän lausui vielä muutaman kirjoittamansa runon. Sen jälkeen hän tarjosi kaikille kuulijoille mehua ja keksejä. Minäkin otin yhden keksin. Se maistui makoisalta, kunnes hampaaseeni rasahti tunkkainen pala paperia. Muutkin kaivelivat paperilappuja purukalustostaan.
– Sanaskylän leipomon uusia onnenkeksejä, Touko Vuokkonen julisti.
– Jokaisen keksin sisällä lukee jotain tärkeää.

TEHTÄVÄT
1 Mitä keksien sisällä luki? Järjestä tavut.
NUS EN TUS


2 Mitä satuja tai kirjoja sinä haluaisit kuulla?
Kirjoita Touko Vuokkoselle lista toiveistasi.


3. Mitä sinä kirjoittaisit onnenkeksin sisälle? Kerro tai kirjoita


4. Minkä Sohvin ajattelee aiheuttavan outoa rapinaa Kipinä-bussissa?


5. Miksi ajatus kutsumattomasta olennosta tuntuu Viljosta epämiellyttävältä?


6. Kuka on Taavetti Tomunen?


7. Mitä Kalevi Kiiski tekee Kipinä-bussissa?


8. Miksi Touko Vuokkonen ja lapset seisovat koulun pysäkillä?