2.1 Lukiokoulutuksen tehtävä
Paikalliset kirjaukset
"Siiveniskuin eteenpäin!"
Lukio jatkaa peruskoulussa alkanutta yleissivistävää koulutusta. Se valmentaa yliopisto- ja ammattikorkeakouluopintoihin mutta myös ammatilliseen koulutukseen.
Perhon lukiossa tuetaan opiskelijan kasvua omasta elämästään sekä ympäristöstään vastuun ottavaksi yksilöksi. Opinnoisssa on mahdollisuus suuntautua kieliin tai painottaa ainevalinnoissa luonnontieteellisiä aineita ja matematiikkaa tavoitteena lukion päätteeksi ylioppilastutkinto sekä jatko-opintokelpoisuus. Opinnoissa voi painottua myös yritttäjyys. Lukio on mukana Perhon kunnan yritysmessujen järjestämisessä. Opintoihin on mahdollisuus yhdistää ammatillisia hevoslinjan ja luontolinjan opintoja Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Perhon toimipaikassa.
Perhon lukion koulutustehtävässä painottuvat
Pienen lukion positiivisuus
Elämän eväspaketin kokoaminen
Rohkeus ja rehellisyys
Hyväksyntä ja huolenpito
Opiskelumotivaatio ja osallisuus
Nuorten elämä
Luma ja luonto
Uteliaisuus ja ulkopuolinen maailma
Kielitaito ja kulttuurintuntemus
Itsenäisyys ja innovatiivisuus
Opetus ja oppiminen
Lukiokoulutuksen tehtävä
Lukiokoulutuksen tehtävänä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Lukiokoulutuksessa yleissivistys koostuu arvoista, tiedoista, taidoista, asenteista ja tahdosta, joiden avulla kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun pystyvät yksilöt osaavat toimia vastuullisesti, myötätuntoisesti, yhteisöllisesti ja menestyksekkäästi. Lukioaikana opiskelija kartuttaa olennaista ihmistä, kulttuureja, luontoa ja yhteiskuntaa koskevaa tietoa ja osaamista. Lukio-opetus harjaannuttaa opiskelijaa ymmärtämään elämässä ja maailmassa vallitsevia monitahoisia keskinäisriippuvuuksia sekä jäsentämään laaja-alaisia ilmiöitä.
Lukiokoulutuksella on opetus- ja kasvatustehtävä. Lukiokoulutuksen aikana opiskelija rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla opiskelija kehittää suhdettaan menneisyyteen ja suuntautuu tulevaisuuteen. Lukiokoulutus syventää opiskelijan kiinnostusta tieteiden ja taiteiden maailmaan sekä kehittää valmiuksia työelämään ja työhön.
Lukiokoulutus rakentuu perusopetuksen oppimäärälle. Se antaa yleiset jatko-opintovalmiudet yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja lukion oppimäärään perustuvaan ammatilliseen koulutukseen. Lukiossa hankittuja tietoja ja taitoja osoitetaan lukion päättötodistuksella, ylioppilastutkintotodistuksella, lukiodiplomeilla ja muilla näytöillä. Lukiokoulutus ohjaa opiskelijaa tulevaisuuden suunnitelmien laadintaan ja elinikäiseen oppimiseen.