Positiivinen menetelmä: teoriaa taustaksi

Viisi perusperiaatetta

Positiivisen menetelmän viisi perusperiaatetta antavat lähtökohdan positiivisen pedagogiikan käytölle esimerkiksi kouluympäristössä.
  • peukuta! Muista antaa positiivista palautetta eri keinoin. Katseet, ilmeet, eleet, sanat
    • harvoin sitä voi antaa liikaa! Kukaan ei mene pilalle.
  • alleviivaa ja nimeä vahvuuksia, kun näet niitä käytettävän
  • tarjoa oppilaille joka päivä mahdollisuuksia toimia omilla vahvuuksillaan
    • ei riitä, että tietää vahvuuksista, vaan eväitä siihen, miten käyttää vahvuuksia eri tilanteissa
  • opeta taitoja, joiden avulla voi tulla osaksi omaa joukkoa
    • kyky toimimaan erilaisten lasten kanssa ryhmissä
    • myötätuntoisuus!
  • oma esimerkki on tärkein!
    • tuo paikalle hyvää mieltä, hyväntahtoisuutta, hyvän puhumista. 
    • toimi itse esimerkkinä. Elä niin kuin opetat!