Tehtävä 3

Kerro, mitä haluat tänään oppia Peda.netistä. Klikkaa "muokkaa".

Huom! Älkää vaan poistako sisältöjä tästä ryhmämuistiosta kirjoittamalla muiden tekstien päälle. Valitkaa aina oma rivi, jonne alatte kirjoittamaan.


Peda.net on minulle ihan uusi juttu, joten ensisijassa toivon oppivani miten se toimii, mitä kaikkea se voi sisältää. Ja tietysti se, että miten omassa työssäni voin mahdollisimman paljon dokumentoida sinne asioita lasten kanssa ja "helpottaa" omaa työtä, kun mahdollisimman paljon asioita olisi samassa paikassa
Peda.net vaikuttaa hyvältä ja käytettävältä alustalta varhaiskasvatuksen tiedotuskanavaksi. Tämä on tavallaan kokonainen oma maailmansa. Nyt tähän mennessä lapsen oman kasvun kansion luominen on ehkä  opettelua vaativa asia. Muuten ihan vaan yleisesti haluan oppia käyttämään Peda.nettiä.
Olen itse päässyt seuraamaan Pedanetin käyttöä harjoitteluissa esim. Ulvilassa, mutta sen käyttö iselle vierasta. Vaikuttaa selkeältä. Oman kunnan varhaiskasvatuspalveluiden esille nostamisen lisäksi olisi kiva "löytää" vinkkejä ja ideoita jo muualla käytössä olevista palveluista ym. Esim. millaista varhaiserityiskasvatusta muissa kunnissa tarjotaan ym. 
Pedanetin käyttöä  ja sitä miten hyödyntää parhaiten oman lapsiryhmän kanssa.
Ihan konkreettista oppia siitä, että miten sinne luodaan erilaisia juttuja :)