Dinosaurukset hallitsivat elämän keskiaikaa

Elämän vanha aika loppui eliömaailman kannalta tuhoisasti. Noin 250 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneessa joukkosukupuutossa eliölajeista yli 90 % hävisi. Tätä elämänhistorian suurinta massasukupuuttoa sanotaan permikauden tuhoksi. Se kohdistui erityisesti merieläimiin, sammakkoeläimiin ja sanikkaisiin.

Massasukupuuton syynä on saattanut olla ilmaston kuivuminen ja viileneminen. Ilmaston muuttuessa kuivemmaksi sanikkaisten lisääntyminen hankaloitui, koska niiden siittiöt tarvitsivat vettä päästäkseen munasolun luokse.

​Joukkosukupuutto raivasi elintilaa matelijoille ja mahdollisti matelijoiden sopeutumislevittäytymisen. Sammakkoeläimistä kehittyivät matelijat, jotka olivat ensimmäisiä täysin maaelämään sopeutuneita selkärankaisia. Niillä oli monia etuja maalla elämisen kannalta sammakkoeläimiin verrattuna: Niiden iho kesti kuivuutta ja raajat sopivat maalla liikkumiseen. Niiden verenkierto- ja hengityselimistö olivat sammakkoeläimiä tehokkaammat. Lisäksi matelijoille kehittyi sisäinen hedelmöitys ja munan sisällä tapahtuva alkionkehitys. Muna kesti hyvin kuivuutta ja sen sisällä oli vararavintoa alkionkehitystä varten.

Elämän keskiaikaa sanotaan matelijoiden valtakaudeksi, koska niistä muodostui monimuotoinen ja menestyksekäs eliöryhmä, joka hallitsi meriä, mantereita ja ilmaa. Ilmasto oli tuolloin lämmin ja siten sopiva vaihtolämpöisille matelijoille.


Hirmuliskoja. Tietokoneanimaatio.

Dinosaurukset eli hirmuliskot ovat tunnetuin elämän keskiajan matelijaryhmä. Ensimmäiset dinosaurukset ilmaantuivat maapallolle noin 225 miljoonaa vuotta sitten. Ne hallitsivat maailmaa yli sata miljoonaa vuotta. Samanaikaisesti dinosauruksista kehittyivät varhaiset linnut ja matelijoista ensimmäiset nisäkkäät. Lintujen ja nisäkkäiden monimuotoisuus lisääntyi nopeasti elämän keskiajan loppupuolella jo ennen dinosaurusten massasukupuuttoa.




Elämän keskiaika oli matelijoiden valtakautta sekä maalla että vesistöissä.

Siemenkasvit kehittyvät elämän keskiajalla

Maaelämään täysin sopeutuneet siemenkasvit jaetaan kahteen ryhmään paljassiemenisiin ja koppisiemenisiin. Matelijoiden kanssa elämän keskiaikaa hallitsivat siemenkasveihin kuuluvat paljassiemeniset kasvit. Nykyisin eläviä paljassiemenisiä ovat muun muassa havupuut ja käpypalmut. Paljassiemeniset kasvit olivat sopeutuneet hyvin maaelämään, sillä niiden vahapintaiset neulaset kestivät hyvin kuivuutta ja kylmyyttä. Lisäksi niiden lisääntyminen ei ollut vedestä riippuvaista kuten sanikkaisten, sillä niiden siitepöly kulkeutuu helposti tuulen mukana ja kestää kuivuutta. Siemenkasvien leviämistä edisti myös kuivuutta ja kylmyyttä kestävä siemen, jonka sisällä oli vararavintoa kehittyvälle kasville. Siemenen sisällä kehittyvää kasvialkiota suojasi myös siemenkuori. Siemen kykeni säilymään itämiskelpoisena pitkiäkin aikoja, elleivät olosuhteet olleet itämiselle suotuisat. Siitepölyhiukkasen ja siemenen ansiosta siemenkasvit sopeutuivat myös kuiviin elinympäristöihin.

Maapallon kasvillisuus muodostui elämän keskiajan alussa pääasiassa sanikkaisista ja paljassiemenisistä kasveista.

Siemenkasveihin kuuluvat koppisiemeniset eli kukkakasvit kehittyivät todennäköisesti elämän keskiajan keskivaiheilla. Elämän keskiajan lopussa koppisiemeniset valtasivat tilaa monilta paljassiemenisiltä lajeilta. Koppisiemenisillä etuna paljassiemenisiin verrattuna oli nopeampi siementen kehitys. Koppisiemenisille kehittyivät lisääntymistä ja leviämistä edistävät rakenteet, kukka ja hedelmä. Koppisiemenisten siemenet olivat suojassa hedelmän sisällä. Kukkakasvien monimuotoistumisen yhteydessä alkoi myös niitä pölyttävien hyönteisten yhteisevoluutio (koevoluutio), ja nämä molemmat eliöryhmät runsastuivat ja monimuotoistuivat.

Elämän keskiajan lopussa, noin 65 miljoonaa vuotta sitten dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon. Syynä oli todennäköisesti meteoriittitörmäys, jonka nostattaman pölypilven takia auringon säteily ei päässyt maan pinnalle. Tämän seurauksena maapallon lämpötila laski. Ilmaston viileneminen ja valon puute haittasivat kasveja. Tämä vähensi hirmuliskojen ravinnon määrää. Osa hirmuliskoista oli vaihtolämpöisiä, ja niiden oli vaikea selviytyä ilmaston viilennyttyä.


Nisäkkäät ja linnut kehittyivät elämän keskiajalla. Elämän keskiajan lopulla suuri massasukupuutto tuhosi dinosaurukset.