eMatematiikka 3

eMatematiikka 3

  • Oppimisen seurannassa (ikoni ylhäällä) voi sekä opettaja että oppilas seurata tehtävissä etenemistä. 
  • Osioiden 1-9 lopussa on testi, jolla voidaan arvioida oppimistavoitteiden saavuttamista. 

Uusi eMatematiikka 3 mahdollistaa matematiikan opetuksen ilman painettua oppikirjaa. Materiaali kattaa kolmannen luokan oppimäärän ja sen avulla oppilas voi opiskella matematiikkaa jopa lähes itsenäisesti, yhdessä kavereiden kanssa tai perinteisesti opettajan johdolla. Opettajalle tämä tuo enemmän aikaa kohdata niitä oppilaita, jotka hyötyvät eniten henkilökohtaisesta ohjauksesta.

Uusi opiskeltava asia voidaan opiskella opetus- ja vinkkivideoita katsellen. Peruslaskuista eli ekotehtävistä opiskelija saa välittömän palautteen osaamisestaan. Hoksottimia eli päässälaskuja löytyy reilu annos jokaiselta sivulta, samoin soveltavia tehtäviä. Tutkimustehtävät ohjaavat soveltamaan matematiikkaa oppilaan lähiympäristössä. Kimppatehtävät sekä ryhmätyövälineet mahdollistavat yhdessä opiskelun ja vertaisoppimisen. Unohdettu ei ole perinteistä vihkotyöskentelyäkään. Käsin piirretyt ja vihkoon lasketut tehtävät voidaan tuoda kätevästi sähköisen palautuskansioon tavallisen älykännykän tai tabletin avulla kuvaamalla.

Perinteisestä oppikirjasta poiketen eMatematiikka 3 muotoutuu nopeasti käyttäjiensä näköiseksi. Opettajan sekä oppilaiden on helppo tuoda materiaaliin omia tehtäviä sekä lisätä kommentteja. Omat tutkimukset, tehdyt tehtävät vastauksineen sekä lisätyt kommentit jäävät oppilaalle omaan tilaan, josta jo opittua on helppo kerrata ja palauttaa tarvittaessa mieleen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä