Tuntiohjeet (28-32)

Tuntiohjeet

28. Minä kasvan
- Edetään luvussa opettajajohtoisesti. 
- Tehtävissä on kaksi ryhmämuistio-tehtävää, jossa kirjoitetaan yhdessä vauvan ja lapsen lempileikkikaluista. 

Esimerkiksi: pehmolelu, jossa on hymyilevä naama. Vauva tykkää siitä, koska se oli pehmeä ja sitä on mukava pureskella.
- Lisäksi tehtävissä on mediatehtäviä.

29. Miten ihmisen elimistö toimii?
- Aloitetaan etsimällä Thinglink-kuvasta aivojen, sydämen, keuhkojen, luiden, lihasten, verisuonten ja ruuansulatuksen tehtävät.
-Tämän jälkeen opiskellaan elimistö kerrallaan tehtävät.
- Kerrataan tehtävät kuvagallerian avulla (jossa myös kuvat kuulo- ja näköaistista).
- Perustehtävien lisäksi "piirrä ihminen" -tehtävä

30. Luut ja lihakset
- Opiskellaan yhdessä luiden nimet piirroksesta.
- Opiskellaan yhdessä lihasten nimet piirroksesta.
- Kerrataan nimet tehtävien avulla.

31. Hygienia ja liikunta
- Keskustellaan yhdessä terveellisistä elintavoista (ensimmäinen moduuli). 
- Tehtävissä julisteen tekeminen.

32. Ravinto, lepo ja raittius
- Opiskellaan millaista on terveellinen ravinto, riittävä uni ja raittius.
- Tupakan vaaroista on ryhmätyötehtävä.