| Termi |
Selitys |
| kasvihuone |
Lasiseinäinen iso rakennus, jossa kasvatetaan esimerkiksi tomaatteja. |
| hedelmä |
Esimerkiksi omena ja päärynä tuottavat hedelmiä. |
| marja |
Esimerkiksi mustikka ja puolukka tuottavat hedelmiä pienempiä marjoja. |
| vihannes |
Kasvi, jonka meheviä maanpäällisiä osia voidaan syödä. Esimerkiksi lehtikaali, kukkakaali, kurkku. |
| juures |
Kasvi, jonka maanalaisia osia voidaan syödä. Esimerkiksi porkkana ja punajuurikas. Perunan syötävä osa kehittyy eri tavalla kuin esimerkiksi porkkanalla, joten perunaa ei lasketa juurekseksi. |
| vilja |
Kasvi, jonka siemenet kehittyvät kasvin latvaan, tähkään. Vehnä, ohra, ruis ja kaura. |