Ruotsi

Ruotsin kurssit Parkanon lukiossa

PAKOLLISET KURSSIT

1. Minun ruotsini (RUB1 01)

Kurssilla kerrataan ääntämistä, perussanastoa ja -rakenteita. Tavoitteena on innostaa opiskelijaa ruotsin kielen käyttöön ja luoda monipuolisia mahdollisuuksia käyttää ruotsin kieltä koulussa ja sen ulkopuolella. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat esimerkiksi perhe, suku, harrastukset ja koulu.

2. Hyvinvointi ja ihmissuhteet (RUB1 02)

Kurssilla harjoitellaan erilaisia vuorovaikutustilanteita ja keskustelutaitoja. Tavoitteena on vahvistaa viestintätaitoja ja lisätä pohjoismaisen kulttuurin tuntemusta. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat esimerkiksi ystävyys, hyvinvointi, ruoka ja vaatteet.

3. Kulttuuri ja mediat (RUB1 03)

Kurssilla harjoitellaan erilaisten tekstilajien tulkitsemis- ja tuottamistaitoa eri medioita hyödyntäen. Tavoitteena on harjoitella kertomaan omasta kotimaasta, kotipaikkakunnasta ja niiden perinteistä. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat esimerkiksi Suomi ja suomenruotsalaisuus.

4. Monenlaiset elinympäristömme (RUB1 04)

Kurssilla kehitetään erilaisten tekstilajien tulkintaa ja tuottamista. Tavoitteena on pohtia monikulttuurisuutta ja laajentaa Pohjoismaista maantuntemusta. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat esimerkiksi ajankohtaiset ilmiöt, sosiaalinen media ja kulutustottumukset.

5. Opiskelu- ja työelämää ruotsiksi (RUB1 05)

Kurssilla harjoitellaan työelämässä tarvittavia vuorovaikutustaitoja sekä pohditaan jatko-opintoja ja tulevaisuudensuunnitelmia. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat esimerkiksi jatko-opinnot ja työnhaku.

VALINNAISET KURSSIT

Valtakunnalliset syventävät kurssit

6. Viesti ja vaikuta puhuen (RUB1 06)

Kurssilla syvennetään taitoa tuottaa kieltä suullisesti, taitoa ymmärtää puhuttua kieltä ja rakentaa dialogia. Tavoitteena on vahvistaa puhumisen sujuvuutta. Kurssilla kerrataan pakollisilla kursseilla käsiteltyjä aihepiirejä.

Kurssi suositellaan suoritettavaksi toisena lukuvuotena tai myöhemmin. Kurssin lopuksi suoritetaan valtakunnallinen suullisen kielitaidon päättökoe, josta saa erillisen todistuksen.

7. Kestävä elämätapa (RUB1 07)

Kurssilla syvennetään ruotsin kielen kirjallisia taitoja ja käsitellään kestävää elämäntapaa eri näkökulmista. Kurssilla harjoitellaan muun muassa erilaisten tekstilajien kirjoittamista.

Kurssi suositellaan suoritettavaksi abivuonna. Kurssi suositellaan valittavaksi yhdessä ylioppilaskirjoituksiin valmentavan kurssin (RUB1 08) kanssa.

Paikalliset syventävät kurssit

8. Ylioppilaskirjoituksiin valmentava kurssi (RUB1 08)

Kurssilla kerrataan kielioppia ja sanastoa sekä harjoitellaan yo-kuunteluita ja muita yo-kokeen tehtävätyyppejä ja niihin tarvittavia vastausstrategioita. Tavoitteena on valmentaa opiskelijaa ruotsin kielen ylioppilaskokeeseen.

Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä (S). Kurssi suositellaan suoritettavaksi abivuonna. Kurssi suositellaan valittavaksi yhdessä syventävän kurssin RUB1 07 kanssa.

9. Pohjoismainen kulttuurikurssi (RUB1 09)

Kurssilla syvennetään pohjoismaisen kulttuurin tuntemusta. Kurssin sisältö ja toteutustapa rakennetaan yhdessä osallistujien kanssa. Kurssi voidaan myös toteuttaa osittain tai kokonaan projektiluonteisesti esimerkiksi opintomatkana.

Kurssi suositellaan suoritettavaksi toisena opiskeluvuonna. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä (S).

Paikalliset soveltavat kurssit

0. Ruotsin niveltävä kurssi (RUB1 0)

Kurssin tavoitteena on perusasteella opittujen kielioppiasioiden kertaaminen, kielitaidon vahvistaminen ja viestintätilanteiden harjoittaminen. Käsiteltäviä aihepiirejä ovat esimerkiksi itsestä kertominen, matkustaminen ja arkipäivän tilanteet.

Niveltävä kurssi RUB1 0 suositellaan suoritettavaksi ennen pakollisia kursseja. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä (S).