Työssäoppiminen jatkuu
6.5
Aloitin päivänä leikkaamalla tomaattia salaattipöytää varten. Tomaatteja oli 5kiloa. Seuraavaksi rupesin tekemään melonisalaattia. Astiahuoltoon seuraavaksi. Sieltä siirryin hampurilaisten tekoon. Siivosin ensin pöydät puhtaaksi. Sitten pääsin täyttämään hampurilaisia, mm. Juustoa, salaatinlehtiä. Siivousta taas, kaikki salin pöydät ja terassin pöydät puhtaaksi. Pääsin myös kassalle. Muussipata piti pestä. Minun piti viedä muussi tarjoiluastiassa noutopöytään. Seuraavaa päivää varten kerkesin tehdä melonisalaatin ja pastasalaatin, esivalmisteluja.
7.5
Aloitin aamun tekemällä juustocroisantteja myyntiä varten. Olin apuna muusin teossa, vein noutopöytään kun saatiin valmiiksi. Leipätarjoilut laitoin esille, margariinit ja juustolevite. Noutopöytää täytyy tarkistaa useasti, että onko kaikkia tuotteita tarpeeksi tarjolla. Siivosin välillä asiakkaiden sotkuja noutopöydän ympäriltä, sekin on tärkeää. Aloitin valmistelemaan seuraavan päivän menua :kinkkukiusausta ja sesamkanaa. Astiahuoltoa tässä välissä. Seuraavalle päivälle tein myös hedelmäsalaatin ja melonisalaatin.
8.5
Toimin tänään apukokkina. Ensiksi aamulla käytiin läpi omavalvontakansio. Kinkkukiusaus ja sesamkana uuniin.
Sieltä sitten noutopöytään. Mitattiin lämpötilat(pakastin,kylmäsäiliöt,lämminruokatarjoilu, salaatin tarjoilu) laitettiin lukemat omavalvontakansioon. Toimin myös annosruokien laitossa apuna. Salaatin ja lämpimän ruoan tarkistusta ja täyttöä noutopöytään. Kokin ruokatauolla pääsin tekemään kolme a la carte annosta, se oli helppoa, kuvat ja ohjeet oli selkeästi esillä. Iltakokin kanssa pääsin kokeilemaan pizzan tekoa. Seuraavaa päivää varten hain tarvikkeita valmiiksi (bbq kana)
9.5
Tänään pääsin nuoren kokin kanssa töihin. Perunamuussia tehtiin ensimmäiseksi. Bbq kana tehtiin ja noutopöytään. Noutopöytä muutenkin kuntoon. Tein a la carte annoksia kokin kanssa. Otin ruokanäytteet. Leikkasin kaalia salaattia varten, jota tarjoillaan seuraavana päivänä . Seuraavan päivän esivalmisteluja (villikalapihvi, pippurihärkäpata, tonnikalapastasalaatti)
10.5
Laitoin salaattitarjoilut valmiiksi lounasta varten. Perunamuussia ja lämmintä ruokaa vein noutopöytään. Ruokanäytteiden ottoa. Hedelmäsalaatti loppui nopeasti salaattipöydästä, sen tilalle tein nopeasti melonisalaatin. Tomaatitkin loppuivat joten leikkasin niitä, myös huomista varten. Noutopöydän tarkistusta ja täyttöä tarpeen mukaan. Seuraavaa päivää varten valmistelin lasagnea.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin