Kannabis
Teksti
MILTÄ NÄYTTÄÄ:
Kannabista poltetaan itse käärityssä sätkässä tai piipuissa, joko tupakkaan sekoitettuna tai sellaisenaan. Polttamisen jälkeen yleisin käyttötapa on kannabiksen höyryttäminen päästämällä kuumaa höyryä sen läpi joko käyttöön suunnitellulla vaporisaattorilla tai sähkösavukkeella. Kannabista nautitaan myös esimerkiksi teehen ja leivoksiin sekoitettuna
MITEN VAIKUTTAA:
Kannabiksen vaikutukset alkavat nopeasti ja kestävät muutamia tunteja.
Kannabiksella on sekä piristäviä että rauhoittavia vaikutuksia:
se tyypillisesti vähentää aggressiivisuutta ja rentouttaa, mutta toisaalta myös aktivoi ajatuksenjuoksua ja voi tehdä käyttäjästä sosiaalisemman.
HAITTA-AINEET:
Kannabiksen yleisimpiä haitta-aineita ovat häkä ja terva.
Niitä on jopa enemmän kuin tupakassa.
HAITAT:
Kannabis aiheuttaa terveyshaittoja kokeilijoille tai satunnaisesti käyttävälle.
Kannabikseen voi kehittyä psyykkinen riippuvuus, jos käyttö on toistuvaa ja pitkäaikaista.
Terva voi aiheuttaa syöpää.
Kannabis heikentää työmuistia, huomiokykyä, motorista koordinaatiokykyä ja reaktionopeutta.
MITÄ LAKI SANOO:
Kannabiksen käyttö ja vähäisenkin määrän hallussapito on rangaistavaa.
Se katsotaan yleensä huumausaineen käyttörikokseksi, josta seuraa sakkoja = Ei saa käyttää.
Lääkkeenä käyttö sallittua.
- Kannabista saadaan hamppu-kasvista
- Kannabiksen väri vaihtelee yleensä vaalean vihreän ja tumman vihreän välillä.