Avaruusprojekti

Aravuusporjekti

Aurinkokuntaamme kuuluu Auringon lisäksi kahdeksan Aurinkoa kiertävää planeettaa. Ne ovat järjestyksessä Auringosta poispäin Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus.
Siinä on aurinkokuntamme planeetat.
Kuvahaun tulos: planeetat"

Planeetat ovat pyöreitä oman painovoimansa ansiosta. Planeetat jaetaan kivi-ja kaasuplaneetoiksi. Kaikilla kaasuplaneetoilla on omia kiertolaisia eli kuita ja kiviplaneetoista Marssilla on kaksi omaa kiertolaista ja Maalla yksi kiertolainen. Kaasuplaneetoilla on monta kymmentä kuuta jokaisella. Kuut ovat vähintään kilometrien kokoisia kappaleita jotka kiertävät jotakin planeettaa. Maasta katsottuna kuu näyttää kasvavan ja kutistuvan mutta näemme aina vain kuun auringon valaiseman puolen.
Siinäon kuva kuun vaiheista.
Kuvahaun tulos: kuun vaiheet"

Maan kuu on kivinen ja keskimäärin tavallista suurempi suhteessa planeetan kokoon. Kuu on syntynyt arviolta 4,5 miljardia vuotta sitten. Kuun synnystä on monia teoriota mutta todennäköisesti kuu syntyi kun siihen törmäsi pienehkö planeetta ja törmäyksestä syntynyt aines muuttui kuuksi. Kuulla ei ole omaa ilmakehää joten sen pinta on täynnä kraattereita. 

Avaruutta tutkitaan luotaimilla eli miehittämättömillä tutkimusaluksilla. Kun avaruusluotain laukaistaan avaruuteen, saa se raketilta tarpeeksi suuren pakonopeuden pystyäkseen poistumaan Maan painovoimakentästä. Avaruusluotaimet lähetetään yleensä tutkimaan yhtä tai muutamaa tiettyä kohdetta avaruudessa, joista tieteilijät haluavat lisää tietoa. Avaruusteleskooppi on Maan kiertoradalla sijaitseva laite, jota käytetään kaukaisten planeettojen, galaksien, tähtien ja muiden avaruuden kohteiden tutkimiseen.

JOTAIN MUUTA 
Aurinkokuntaamme kuuluu planeettojen ja kuiden lisäksi asteroideja joita on eniten Marssi ja Jupiterin välissä olevalla asteroidivyöhykkeellä. Asteroidit ovat pikkuplaneettoja pienempiä suuria kiviä. Aurinkokuntaamme kuuluu myös pyrstötähtiä jotka ovat pienehköjä aurinkokunnan kappaleita jotka muistuttavat asteroideja mutta koostuu pääasiassa jäästä ja jonka ympärillä on Auringon säteilyn irrottaman kaasun ja pölyn muodostama pyrstö joka on aina Auringosta poispäin.