Yrittäjämäinen toimintatapa oppiaineena
Maakunnallinen ops - materiaaleja (mm. Yrittäjämäinen toimintatapa 7. lk.)
3.2.2. Yrittäjämäinen toimintatapa, 7. vuosiluokan oppiaine
3.2.2. Yrittäjämäinen toimintatapa, 7. vuosiluokan oppiaine
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma
YRITTÄJÄMÄINEN TOIMINTATAPA –OPPIAINE vuosiluokalla 7
Oppiaineen tehtävä
Yrittäjämäinen toimintapa ei ole erillinen, muusta toiminnasta irrallinen kokonaisuus, vaan se
nähdään tapana toimia. Se on mukana kaikessa toiminnassa. Tavoitteena on kokonaisvaltaisen
asenteen ja taitojen kehittäminen.
Yrittäjämäisen toiminnan lähtökohtia ovat innovatiivisuus, hallittu riskinotto sekä toiminnan
aikaansaaminen. Innovatiivisuus voidaan määritellä kyvyksi ja haluksi luoda ja ottaa käyttöön
uusia tai olennaisesti parannettuja tuotteita, prosesseja, palveluita tai keksintöjä. Myös toiminta
itsessään voi olla innovatiivista. Opetuksen tavoitteena on pyrkiä edistämään kaikenlaista
innovatiivisuutta, yhteistyötä ja vastuullisuutta.
Luovaan toimintaan sekä uusien ideoiden kehittämiseen ja kokeiluun liittyy aina onnistumisen
tai epäonnistumisen riski. Riski voi olla taloudellinen, psykologinen tai sosiaalinen. Niin yllättävä
tai odotettua suurempi onnistuminen kuin pelätty ja valmistautumaton epäonnistuminenkin
voivat asettaa toimijan vaikeaan tilanteeseen. Oppilaiden kanssa käsitellään näiden riskien
olemassaoloa siten, että kukin voi ja osaa arvioida niitä omalla kohdallaan.
Hallittu riskinotto perustuu itsetuntemukseen sekä tietoon kohteesta. Siihen tarvitaan myös
tietoa ympäristön muista toimijoista ja toiminnan lainalaisuuksista. Oppimisen tavoitteena tulisi
olla optimistinen näkemys itsestä, mikä vahvistaa myönteistä minäkäsitystä ja uskoa omiin
vaikutusmahdollisuuksiin.
Yrittäjämäinen toimintatapa pitää sisällään kyvyn nähdä ja ymmärtää eri tekijöiden vaikutus
kokonaisuuteen sekä kyvyn saada osatekijät toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Se on myös
toiminnan loppuunsaattamista. Oppilaita kannustetaan suhtautumaan avoimesti ympäröivän
yhteiskunnan haasteisiin, ideoimaan ja suunnittelemaan, tekemään sinnikkäästi työtä päämäärän
saavuttamiseksi sekä kantamaan vastuuta tekemästään.
Lähtökohtana voi olla ilmiöpohjainen oppiminen. Oppimiskokonaisuus voi muodostua pienistä
osista, olla koko lukuvuoden kestävä projekti tai kaikkea siltä väliltä. Suositeltavaa kuitenkin on,
että opetus järjestetään vähintään kahden tunnin kokonaisuuksina. Tämä mahdollistaa paremmin
oppiaineelle luonteenomaisen toiminnan. Kaikenlainen yhteistyö kolmannen sektorin, yritysten ja
muun yhteiskunnan toimijoiden kanssa on suotavaa.
Vuosiluokalla 7 yrittäjämäinen toimintatapa saa tuntijaossa yhden vuosiviikkotunnin uutena
oppiaineena. Oppiaineen keskeinen aines on kuvattu nelikenttäkuviossa.
Eteläpohjalaisen perusopetuksen tehtävä ja tavoitteet
Yrittäjämäinen toimintatapa maakunnallisessa opsissa
1.3. Eteläpohjalaiset painotukset
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma
Maakunnallisessa opetussuunnitelmassa painotettavat teemat ovat yrittäjämäinen toimintatapa ja osallisuus. Nämä painotukset näkyvät opetussuunnitelman sisällöissä, monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa ja koulujen toimintakulttuurissa.
Yrittäjämäinen toimintatapa
Yrittäjämäinen toimintatapa on ennen kaikkea asenne ja tapa toimia. Se on kansalaistaito, jota tarvitaan elämässä, opiskelussa ja tulevassa työssä riippumatta siitä, työskennelläänkö toisen palveluksessa vai itsenäisenä yrittäjänä. Yrittäjämäinen toimintatapa on mukana kaikessa koulun toiminnassa ja siten se luo pohjan koko koulun toimintakulttuurille. Luovat toimintatavat yhdessä erilaisten verkostojen kanssa rohkaisevat katsomaan myös ympäröivään yhteiskuntaan.
Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma
Maakunnallisessa opetussuunnitelmassa painotettavat teemat ovat yrittäjämäinen toimintatapa ja osallisuus. Nämä painotukset näkyvät opetussuunnitelman sisällöissä, monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa ja koulujen toimintakulttuurissa.
Yrittäjämäinen toimintatapa
Yrittäjämäinen toimintatapa on ennen kaikkea asenne ja tapa toimia. Se on kansalaistaito, jota tarvitaan elämässä, opiskelussa ja tulevassa työssä riippumatta siitä, työskennelläänkö toisen palveluksessa vai itsenäisenä yrittäjänä. Yrittäjämäinen toimintatapa on mukana kaikessa koulun toiminnassa ja siten se luo pohjan koko koulun toimintakulttuurille. Luovat toimintatavat yhdessä erilaisten verkostojen kanssa rohkaisevat katsomaan myös ympäröivään yhteiskuntaan.
Yrittäjämäisen toimintatavan rakentuminen
Oppilas kerää perusopetuksen aikana portfolion, johon hän kerää itselleen tärkeitä asioita,
onnistumisen kokemuksia, mutta myös kehittymisen aiheita. Portfolion avulla oppilas rakentaa
identiteettiään, paikkaansa maailmassa, luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Oman oppimisen pitkäjänteinen seuranta ja dokumentointi luo edellytyksiä elinikäiselle
oppimiselle.Portfoliota voidaan käyttää oppimisen ja arvioinnin tukena kaikissa oppiaineissa.
Pääsääntöisesti portfolio tehdään sähköisesti. Se täydentyy ja kulkee oppilaan mukana koko
yhtenäisen perusopetuksen ajan.
Yrittäjämäinen toimintatapa on mukana kaikessa koulun toiminnassa ja siten se luo pohjan
koko koulun toimintakulttuurille. Tämän lisäksi vuosiluokalla 7 yrittäjämäinen toimintatapa on uusi
oppiaine. Se on maakunnallinen painotus, joka saa tuntijaossa yhden vuosiviikkotunnin.
Yrittäjämäinen toimintatapa pitää sisällään innovatiivisuuden, hallitun riskinoton sekä
tavoitteellisen toiminnan. Yrittäjämäisesti toimiva ihminen uskaltaa ottaa uusia askeleita, vaikka
niissä voisi epäonnistuakin. Yrittäjämäiseen toimintaan liittyy myös vastuullinen suhtautuminen
kaikkeen tekemiseen sekä oman itsen tavoitteellinen kehittäminen.
Yrittäjämäistä toimintatapaa voidaan toteuttaa oppilaitoksissa monella eri tavalla. Yrittäjämäinen
toimintatapa otetaan huomioon monialaisten oppimiskokonaisuuksien suunnittelussa ja
toteutuksessa. Kouluissa voidaan valita vuosittain erilaisia painopistealueita. Erilaiset tapahtumat,
projektit ja teemapäivät voivat olla sen näkyvimpiä muotoja. Toiminnan toteutumisessa koulussa
on tärkeä oivaltaa, että kyse ei ole pelkästään uuden kehittämisestä vaan vanhojen olemassa
olevien rakenteiden hyödyntämisestä uudella tavalla.