amfetamiini

Käyttäminen
Päihteenä käytetty amfetamiini on yleensä sulfaattisuolan muodossa. Se voi olla jauheena, tablettien muodossa tai sekoitettuna nesteeseen tahnaksi tai liuokseksi. Yleensä amfetamiinia käytetään jauheena nenän kautta tai neulalla suoraan suoneen. amfetamiini kiuhuu vasta reilussa 200*c asteessa, joten sitä ei voi polttaa toisin kuin esimerkiksi metamfetamiinin suoloja. Amfetamiinia voidaan käyttää myös imeyttämällä sitä suun limakalvoilta tai peräruiskeena.
Laittomasti myytyä amfetamiinia on hyvin usein jatkettu muilla aineilla, joten nieltynä päihtymiseen sopivat annokset voivat olla kymmenistä milligrammoista satoihin milligrammoihin. Sen vaikutukset kestävät useita tunteja. Nieltynä amfetamiini alkaa vaikuttamaan noin tunnissa ja vaikutukset ovat voimakkaimmat 2–3 tunnin kuluttua. Verenkiertoon pistettynä amfetamiini alkaa vaikuttamaan voimakkaimmillaan muutamassa minuutissa. Amfetamiinia käytetään joissain maissa ADHD:n ja narkolebsian hoitoon. Amfetamiiniä ei käytetä Suomessa lääkkeenä.
Vaikutukset
Amfetamiini voi aiheuttaa euforian tunteen lisätä valppautta, fyysistä aktiivisuutta, itsevarmuutta, parantaa koordinaatiota ja fyysistä suorituskykyä, vähentää unen tarvetta ja ruokahalua, lisätä seksuaalisia haluja, aiheuttaa levottomuutta. Verenkiertoon pistettynä amfetamiini aiheuttaa vahvan ja lyhytkestoisen euforian tunteen. Amfetamiini laajentaa pupilleja ja nostaa verenpainetta. Pienet annokset voivat laskea sydämmen lyönti tiheyttä verenpaineen tasapainottamiseksi. Suuret annokset nostavat syketiheyttä. Eritoten isot annokset voivat aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia.
Haitat
Lääkekäytössä 5–10 milligramman annoksin amfetamiinisulfaatin yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat ruokahaluttomuus, ylävatsakipu, ärtymys, päänsärky, väsymys, suuri syketiheys, unettomuus, kuiva suu, pahoinvointi, oksentelu ja mielialavaihtelu.
Päihteiden käyttöön liittyy aina riskejä. Ainut keino niiden välttämiseksi on jättää päihteiden käyttö pois. Amfetamiinin käyttöön liittyviä tautiriskejä voi vähentää sillä, ettei käytä ainetta suonensisäisesti. Suonensisäiseen käyttöön liittyy riski vakavista tartuntataudeista. esim. HIV:stä ja C-hepatiitista. Tartuntataudit on mahdollista välttää, kun käyttää vain omia ja puhtaita pistovälineitä. Sekakäyttöä muiden piristävien aineiden kanssa pitää välttää, koska ne voimistavat kehon stressireaktiota.
uutinen
Amfetamiinia käytetään nyt ennätyksellisen paljon pääkaupunkiseudulla. Tulokset on selvinnyt jätevesi tutkimuksissa. Amfetamiinin lisääntyminen on vaikuttanut myös poliisin työhön.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/25ac632a-12f4-44dc-a013-13c601ad40f5
Lähteet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Amfetamiini
https://paihdelinkki.fi/fi/tietopankki/pikatieto/amfetamiini
https://nuortenlinkki.fi/tietopiste/pikatieto/amfetamiini