Näyttö
Lasten ja nuorten seksuaalikasvatus verkkokurssiin kuuluu näyttö.
Näyttö suoritetaan ohjaustilanteena valitsemassasi toimintaympäristössä, esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa. Voit tehdä tämän esimerkiksi jonkun toisen TEO-jakson yhteydessä.
Mieti ensin mikä aihe olisi ja missä ohjaustilanteen pitäisit. Aihetta kannattaa alkaa miettimään jo kurssin alussa, jotta voit alkaa keräämään tietoa ja materiaalia aiheesta. Kun sinulla on aihe päätettynä ja olet miettinyt missä näytön tekisit, ota yhteyttä opettajaan ja katsotaan yhdessä milloin toteutat näytön. Näytön voi tehdä myös 2-3 ryhmässä, kunhan kaikkien osallistuminen suunnitteluun ja toteutukseen tulee esiin. Opettaja tulee käymään tai on puhelimitse yhteydessä ohjaajaan ennen näyttöä, sovitaan tämä sitten kun näyttö lähestyy. Opettaja tulee myös seuraamaan näytön tai sitten näyttö voidaan videoida. Näytön voi suorittaa myös tekemällä työyksikköön opaslehtisen. Kannattaa tässä kohtaa vielä tutustua huolella tutkinnon kriteereihin, nämä löytyvät etusivulta.
Työpaikalta pitää olla näyttöä seuraamassa työpaikkaohjaaja, joka osallistuu myös arviointikeskusteluun.
