Silmätautien hoitotyö

Silmän rakenne

Nimeä silmän rakenteet: 

Palautuskansio

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Glaukooman lääkehoito-tehtävä

53-vuotias Tarja huomasi, että ei nähnyt enää kunnolla lukea. Hän kävi optikolla hankkimassa lukulasit. Samalla optikko tutki Tarjan silmät ja totesi, että oikean silmän paine oli koholla. Hänellä diagnosoitiin glaukooma. Optikon kanssa sovittiin kontrollikäynti lääkärille.

Silmänpaine oli edelleen koholla, jolloin lääkäri määräsi Tarjalle timololia sisältäviä silmätippoja (Blocanol®). Lääkityksen alettua Tarja alkoi kärsiä hengenahdistuksesta ja yöllisestä yskästä. Apteekista kerrottiin, että oireet saattavat johtua silmätipoista. Hän hakeutui lääkäriin uudelleen. Tällä kertaa Tarja muisti kertoa, että hän on aiemmin käyttänyt astmalääkkeitä, mutta on viime vuosina pärjännyt ilman niitä.

Timololi aiheuttaa astmaatikoille astmaoireiden pahenemista, minkä vuoksi lääkeaine ei sopinut Tarjalle. Lääkitys muutettiin brintsoliamidia sisältäviin silmätippoihin (Azopt®). Hengenahdistusta ja yöllistä yskää ei enää esiintynyt, ja näkökyky on säilynyt hyvänä.

KYSYMYKSET

1. Mikä tai mitkä vaihtoehdoista ovat oikein?
a) Tarjalla todettiin likinäkö
b) Tarjalla todettiin verenpainetauti
c) Tarjalla todettiin silmänpainetauti eli glaukooma
d) Tarjalla todetun silmätaudin oireena oli heikentynyt näkökyky.

2. Mikä tai mitkä vaihtoehdoista ovat oikein?

a) Tarjan hengitystieoireet eivät johtuneet silmätipoista
b) Timololia sisältävät silmätipat aiheuttivat Tarjan astmaoireiden pahenemista
c) Silmätipat kulkeutuivat kyynelkanavan kautta nenänieluun ja voivat siksi aiheuttaa myös systeemivaikutuksia
d) Tapaus osoittaa, että on hyvä tietää kaikki asiakkaan käyttämät lääkkeet, jopa silmätipat, kun selvitellään mahdollisten haittojen aiheuttajaa

3. Mikä tai mitkä vaihtoehdoista ovat oikein?

a) Glaukooman hoitoon käytettävät brintsoliamidisilmätipat aiheuttivat Tarjalle haittavaikutuksia
b) Brintsoliamidi auttoi Tarjan glaukooman oireisiin, sillä näkökyky on säilynyt hyvänä
c) Brintsoliamidi auttoi Tarjan glaukooma oireisiin, koska hänellä ei esiintynyt enää yöllistä yskää
d) Brintsoliamidi kumosi timololin haittavaikutukset

Palautuskansio

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki
  • Palauta äänitallenne

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.