Viikko 7

Kotihoidon asiakkaana on 78-vuotias yksin asuva Kerttu, jolla on perussairautena tyypin 2 diabetes, verenpainetauti ja hyperkolesterolemia. Hän on palannut kotiin vuodeosastojaksolta, jossa hän oli kuntoutumassa reisiluun yläosan murtuman vuoksi. Osastojaksolla muun hoidon yhteydessä diabeteksen lääkehoitoa tehostettiin aloittamalla insuliinihoitona Tresiba 100 IU 10 ky aamuisin. T2d:n hoitoon hänellä oli aiemmin käytössä tablettilääkitys.

Menet hänen luokseen kotikäynnille aamulla. Asiakas vaikuttaa hämmentyneeltä ja hermostuneelta. Pöydällä on verensokerimittari, vs-liuskoja ja näytteenottolansetti. Lisäksi pöydällä on Lantus esitäytetty kynä, paketti insuliinikynän neuloja ja verensokerien seurantavihko. Asiakas ei hermostumisen vuoksi tunnu muistavan osastojaksolla saamiaan ohjeita.

Tavoitteena on, että Kerttu oppisi omatoimisesti tekemään vs-mittauksen ja insuliiniin pistämisen.

  1. Mitkä ovat mielestäsi merkittäviä asioita Kertun kohdalla, joihin kiinnität huomiota käynnilläsi? Mainitse sekä positiivisia että negatiivisia asioita.
  2. Ohjaa verensokerin mittaus Kertun tarpeisiin. Tee se näyttelemällä niin, että olet kotihoidon lähihoitaja ja opiskelijakollegasi on Kerttu.
  3. Ohjaa insuliinin pistäminen Kertun tarpeisiin. Tee se näyttelemällä niin, että olet kotihoidon lähihoitaja ja opiskelijakollegasi on Kerttu.
  4. Ohjaa neulojen vaihdot, ”roskat” oikein lajiteltuna ja kirjaaminen. Tee se näyttelemällä niin, että olet kotihoidon lähihoitaja ja opiskelijakollegasi on Kerttu.

 

 

 

Viikko 7

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.