On kahdenlaisia lapsia:

On niitä, jotka huolehditaan kouluun, ja niitä, jotka unesta pörröisin hiuksin kaatelevat muroja sisarusten kulhoihin.
On lapsia, joiden peitot taitellaan tiukasti varpaiden alle, ja on lapsia, jotka tietävät tarkistamattakin, etteivät vanhemmat saapuneet yöksi kotiin.
On lapsia, joita viedään urheilukentille ja elokuviin ja ulkomaille, ja lapsia, jotka kiirehtivät toiseen huoneeseen, kun huuto alkaa.
On kahdenlaisia lapsia. Mutta on myös kahdenlaisia aikuisia.
On aikuisia, jotka eivät säikähdä kirosanoilla kuorrutettua kovaa kuorta, ja niitä, jotka kesyttävät kivusta nousevan kiukun vakaalla välittämisellä.
On aikuisia, jotka vähistä eleistä tunnistavat hylätyn lapsen surun, ja aikuisia, jotka osaavat lähestyä kaikkeen varautunutta tavalla, joka murtaa kuoren.
On aikuisia, jotka auttavat repun selästä ja taputtavat olkapäälle – taputtavat sisällä sinnittelevää pientä lasta. On aikuisia, jotka rakastavat toisen lasta kuin omaansa.
Ja sellaisia aikuisia meidän on oltava, vaikka se särkisi sydämemme.

~Hanna Kivisalo~